keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Muuta ei sitten tarvitakkaan






Täyttyykö pöytä ystävistä vai vietetäänkö Murun kanssa kaksistaan. Kipaistaanko huomenna vappulounaalle, nautitaanko kotona vai mennäänkö piknikille. Meillä ei nykyään turhia suunnitella, mennään hetki kerrallaa ja  tehdään sitä mikä tuntuu juuri sillä hetkellä oikealta. 

Tänään nautitaan herkullisista lämpimistä Mummin munkeista. Vapun kunniaksi voisin avata pullon kuplivaa, laittaa serpentiinit kaulaan, vappulasit silmille ja olla hyvin iloisella mielellä.  



Iloista vappua!


- Minna -


tiistai 29. huhtikuuta 2014

Meidän mökki viikonloppuna






Jos oli upea ympäristö ja luonto HavsViddenissä, klik, niin upeat olivat mökitkin. Hyvin pelkistetty sisustus, isot ikkunat, näkymille jätettiin pääosa. Väritys mökeissä oli valkoinen, musta/harmaa ja ripaus turkoosia. Joten hyvin hyvin mieluinen minulle, olisin voinut jäädä tänne.






Kylpytakit odottivat sängyllä viikattuina, poreamme poreili terassilla. Näkymä sängyltä oli suoraan merelle.  Ei voi herätä huonolla tuulella, jos herää tähän näkymään, eihän. Ihan mieletön, epätodellinen tunne avata silmät ja ihailla merta edessään. Niin voisin tottua tälläiseen, kukapa ei.




En ole koskaan aiemmin tykännyt laatikkomaisista taloista, saatikka mökeistä, mutta nyt muutin mieleni. Yksinkertaiset linjat, isot ikkunat, olen täysin myyty. Enään en haaveile mökistä puna-ruudullisin verhoin ja kukkatapetein, vaan yksinkertaisesta,  missä luonnolle annetaan pääosa.





Ravintola, vastaanotto ja kokoustilat olivat myös jokaista yksityiskohtaa myöten niin tarkkaan harkittu ja upeasti toteutettu. Saimme seurata upeaa auringonlaskua, aivan mielettömän illallisen kera. Olen niin onnellinen, kun sain tutustua tähän mielettömään paikkaan, aivan super mielettömässä seurassa. Olen niiiin onnekas!  Tänne on pakko päästä uudestaan, ehkä jo kesällä.


Nyt tuli yksi haave lisää!

- Minna -




maanantai 28. huhtikuuta 2014

Harmoniaa kalliolla















Yllärimatkamme päämäärä oli HavsVidden Ahvenanmaalla. Vau mikä paikka, sanattomaksi menin, kun perille pääsin. Karu luonto meren ympäröimänä, upeat modernit mökit korkealla kalliolla. Jokainen yksityiskohta erittäin tarkkaan harkittu ja upeasti hyvällä maulla toteutettu. 

Harmoniaa kalliolla on HavsVidden myyntilause, sitä tämä paikka todellakin on. Arvosanaksi antaisin  täydet 10+, suosittelen. Täydellinen paikka viettää viikonloppu, ryhmille isot mökit tai romanttisesti kahdestaan pienemmässä rantamökissä. Todella tasokkaat mökit porealtaineen.

Sisustuksesta enemmän seuraavassa postauksessa, kaikki oli kyllä niin minun makuun, että. 



Mukavaa maanantaita!


- Minna -


Osan kuvista on saattanut ottaa kamerallani ystäväni NinaN, kiitos!





perjantai 25. huhtikuuta 2014

Yllärimatka







Huomenna edessä joka kevään kohokohta, yllärimatka. Määränpää tuntematon, se selviää päivän mittaan. Ohjeet saatu, matkalaukkuun pitäisi pakata skumppalasi, pelastusliivi, villasukat, juhlatoppi ja uimapuku. Hyvät on ohjeet, mutta kaipa tuossa kaikki oleellisin.

Aikainen lähtö 5.50, joten kuvan kaltainen mielentila voi olla hyvin mahdollinen. Jännää mihin sitä taas päätyy ja mitä päivän mittaan koetaan. Reilu 20 naista takaavat sen, että määränpäällä ei ole väliä, tärkeintä on yhdessäolo. 


Oikein ihanaa viikonloppua!


- Minna -


Yritän Instagramin puolelle päivittää päivän kulkua, siis ainakin yritän ;)  kuva täältä


torstai 24. huhtikuuta 2014

Meidän pihalla/terassilla





Aamuisin kahvimuki kädessä nautin aamuauringosta, villasukat jalassa tepastelen terassilla. Kasvien kasvutilanne täytyy joka aamu tarkistaa. Haaveilen Magnoliasta vai pitäisikö tehdä uusi kukkapenkki. Istutusta odottaa maa-artisokka, kitken ohimennen jokusen rikkaruohon. Odotan kuumeisesti Pionin kukintaa, Hortensioiden hurmaa ja kasvimaan antimia. Paljon voi mahtua pienellekin pihalle. Sopivalle, juuri sellaiselle mistä ei tule stressiä.




 Illan suussa makoilen keinussa ilta-auringossa, luen kirjaa. Grilli lämpenee, ruokailemme terassilla markiisin suojassa.  Illan hämärtyessä vetäydymme pergolan lämpöön, käärimme filtit ympärillemme, viimeiseen asti viihdymme ulkona, kunnes kömmimme sisälle nukkumaan. 

Kyllä olemme muuttaneet pihalle, meidän kesäkotiimme. 

- Minna -



keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Uusi taulu







Kiirastorstaina kokoonnuimme Kotona hangossa -bloggaajien kanssa. Kokkina meille toimi taiteilija Heikki Kukkonen. Saimme seurata, kun hän valmisti perunamunakkaan eli tortilla Espanola tortilla de patatas. Enpä  ollut ennen maistanutkaan, se olikin valtavan hyvää raikkaan salaatin kera. Tästä tulee meille uusi suosikki, kunhan onnistun sen ehjänä kääntämään.

Saimme reseptin mukaan, tietysti hienosti kuvitettuna. En voinut sitä piilottaa kaapin uumeniin, se on niin upea, joten siitä tuli taulu meidän keittiöön.  Voin kai nyt sanoa, että minulla on Heikin taidetta kotona.  Kiitos Heikki, emäntä Nana ja kaikki muut ihanat naiset!



- Minna -


Haaveena uudet aurinkolasit








Sain mahdollisuuden osallistua Indiedaysin ja Instrumentaariumin,  yhteistyökamppanjaan. 4 vuotta vanhat, hyvin hyvin naarmuuntuneet lasit kaipaavatkin jo pikaista päivitystä.  

Muistan, kuinka hankin esimmäiset isooot aurinkolasit, en olisi niitä silloin rohennut ostaa ilman myyjän kannustusta. Olen jo pitkään haaveillut pilottilaseista, mutta olen ajatellut, etteivät ne ole minua varten. Nyt kuitenkin taas ammattitaitoisen  myyjän avustukselle rohkaistuin kokeilemaan. Nehän tuntuivat niin kotoisilta ja mukavilta. Näyttäähän ne vähän oudoilta, ennenkuin silmä tottuu. Kyllähän pilottilaseja voi käyttää myös aikuinen nainen. Luulenpa, että pilotit hankin kesäksi vai kummat teidän mielestänne on paremmat? Tosin tyylikkäitä vaihtoehtoja oli vaikka kuinka, klik

Mikäli sinäkin haaveilet uusista laseista kannattaa osallistua käynnissä olevaan arvontaan. Äänestä bloggaajien laseista suosikkiasi ja voit voittaa aurinkolasit (arvo 179 €) tästä arvontaan.


 Pidän peukkuja arvontaan!


- Minna -








tiistai 22. huhtikuuta 2014

Iloa ja aurinkoa






Tämä päivä vielä toipumista, sen verran on menoa ja  meininkiä piisannut koko pääsiäisen. Olen suhannut Jopolla ympäri kaupunkia, kotona olen käynyt hetken nukkumassa ja vaatteita vaihtamassa. Niin hauskaa on ollut, etten muista milloin viimeksi. Vatsalihakset vieläkin hellänä. 

Tänään olikin täydellinen  päivä kaivaa bikinit ja kesähattu esiin. Niin köllähdin pääsiäisenä paisuneen vatsani viereen ja hankin rusketusraidat. Huomenna onkin edessä iso urakka, kaikki tekemättömät työt ja  kodin raivaus odottaa. Ei kuitenkaan itkua pitkästä ilosta.



Mukavaa tiistai-iltaa!


- Minna -




maanantai 21. huhtikuuta 2014

Nyt ei malta






Nopeat moikat ja kännykkä kuva. 

Nyt ei malta olla sisällä, 
ei räplätä konetta, 
ei kantaa kameraa. 

Nyt ollaan vaan ja nautitaan!

- Minna -


torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäistä!








Murun tekemä kananen koristaa nyt meidän olohuonetta. Aikaa tuon tekemisestä on mennyt jokunen vuosi, sääli etten ole laittanut vuosilukua. Onneksi olen säästänyt, kaikki ihanat askartelut vuosien varsilta. Niin paljon tunnetta ja muistoja niihin sisältyy. Kiitos Muru!

Pääsiäisenä aion syödä hurjan kasan suklaamunia, mämmiä ja muita herkkuja, kiristävien housujenkin uhalla. Ihan parasta pääsiäisessä onkin herkut!  Niin ja tänä vuonna toivottavasti aurinko ja terassikelit. Niitä täällä jo kuumeisesti odotellaan!


Oikein mukavaa ja iloista pääsiäistä kaikille lukijoille!


- Minna -


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen koristelut







Luulenpa, että meidän tämän vuoden pääsiäiskoristelut jää aika vähiin. Höyheniä kulhossa, kunpa löytäisin tuohon maljakkoon  kukkivan kirsikanpuun oksan ja pöydälle iso kulho suklaamunia. Niin ja tietysti ne tärkeimmät ja rakkaimmat Murun tarhassa tekemät koristeet. Muuta ei kai sitten pääsiäisenä tarvitakkaan, tai no hyvää seuraa ja herkullista ruokaa kiitos!



Koristellaanko teillä paljonkin pääsiäistä?


- Minna -


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Päivän kohokohtia






Miten tunnelma voikin nopeasti muuttua. Ensin istun aurinkoisella terassilla, syön lounasta ja katson kuvan maisemaa. Kasvot punottaa auringon paisteesta, nautin niin lämmöstä, kuin ystävän seurasta. 

Vain hetkeä myöhemmin istun pyörän selässä keskellä sadetta, litimärkänä hieman ärräpurria purren. Kunnes yks kaks tajuan, mikä ihana sateen tuoksu. Juuri sellaisen sateen tuoksu, jolloin  todetaan, ettei olla sokerista, tai ettei pieni sade mitään haittaa. 

Siihen loppui  kiire,  unohtui niin purrit, kuin märät vaatteetkin. Nautin vain sateen tuoksusta, se oli huumaava, aivan kuin kesällä. 



- Minna -


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Paras paikka







Voi kai taas kerran todeta, reissussa rähjääntyy ja home sweet home. Se tunne kun astuu ovesta sisään ja tuntee oman kodin ilmapiirin. Ihana Muru iloisena vastassa, toivottaa tervetuloa kotiin äiti. On koti vaan maailman paras paikka. Tänään käperryin  tuohon divaaniin otin kirjan käteen, nauttia kodin tunnelmasta ja laiskottelin. Huomenna takuulla pirteämpänä, kohti uusia kujeita. 


Oikein mukavaa uutta viikkoa!


- Minna -


Kerrassaan mahtavaa








Niin on takana se odotettu viikonloppua, Indiedays blog awards. Mahtava päivä parhaassa seurassa, menoa ja meininkiä kerrakseen. Monta ihanaa kohtaamista, tutustumista ihmisiin blogien takaa, oikea energia pläjäys. Vaikka illalla olikin ruokatarjoilu hävyksissä ja meinasin pökertyä tilaisuuteen, rypäleiden voimalla siitäkin selvittiin. Ihanaa kuulua joukkoon upeaan, toivottavasti pian tavataan uudestaan.


Kiitos kaikille mahtavasta seurasta!


- Minna -



Kiitos kuvista kuuluu Fridalle, tästä hänen postaukseen päivästä.



perjantai 11. huhtikuuta 2014

torstai 10. huhtikuuta 2014

Juhlatuulella









Odotettu päivä lähestyy, lauantaina vuorossa on Indiedaysin blog -awards. Onneksi tällä kertaa minun ei tarvitsekkaan mennä yksin.  En vieläkään ymmärrä, että marraskuussa rohkenin tehdä sen. Asu on valittu, viimeksi punaista ja nyt on vuorossa, mikäs muu kuin musta. Minulle hyvin epätavallinen mekko, vähän läpinäkyvää, hulmuava helma ja nahkaa. 

Kyselinkin Instagramin, klik puolella mielipidettä asusteista,  kiitos vastanneille. Vielä on päättämättä kummat kengät, sen mukaan tulee päätös laukusta. Entiseltä laukku hamstraajalta erinlaisia vaihtoehtoja meinaan löytyy. Nuo logot, taitavat kyllä olla minun kohdalla menneen talven lumia. Kaipa niitä voi vielä joskus ulkoiluttaa.

Lauantai aamuna junalla Helsinkiin, Muru hulluttelemaan ja minä pääsen pitkästä aikaa kampaajalle. Katsotaan jatkuuko hiusten kasvatus, vai palaanko ihan lyhyisiin hiuksiin. Toivotaan, että  ehdin päivätilaisuuteen hyvissä ajoin. Tosi kiva tavata muita bloggaajia niin päivällä, kuin illallakin, tulis jo lauantai!




- Minna -


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Päivän lehdessä











Tällä viikolla taas tapahtuu. Tänään ilmestyneessä Västra Nylandissa oli juttu kodistani ja tulevaisuuden suunnitelmistani. Sen jälkeen kun hyppäsin pois 16 vuotta kestäneestä kiinteistönvälittäjän urastani, olen saanut milloin missäkin vastailla kysymykseen, mitä nyt? Lehdessä kerron avoimesti blogistani, siitä että haaveilen syksyllä aloittavani sisustusalan opinnot ja että teen pieniä tuunauksia toisillekin.  Tämän jutun myötä toivon, että kyselyt ja arvailut hieman laantuvat. Minkälaiseksi tulevaisuuteni muotoutuu, sen aika näyttää, tänään nautin tästä päivästä!


Mukavaa keskiviikko iltaa!


- Minna -




tiistai 8. huhtikuuta 2014

Silmä tottuu






Voi kuinka tuo meidän uusi tuoli voisi olla monessa paikkaa. Keittiössä Murun tuolina oleilee, mutta tänne ruokailutilaan sen alunperin hankin.  Rakkaalla lapsella monta nimeä ja rakkaalla tuolilla monta paikkaa. Vähän uusia kuvakulmia myös ruokailuhuoneestamme. Miten sitä jämähtääkin siihen samaan kuvakulmaan, eikä osaa katsoa kodin tiloja eri vinkkelistä. 

Kuvassa näkyy myös iän ikuinen johto-ongelma, miten ne voikin olla niin vaikeaa saada nätisti laitettua. Omaa saamattamuuttahan se on, joidenkin asioiden kanssa sitä on niin tosi tarkka ja toiset asiat vaan jää ja silmä tottuu. Saisinkohan tänään otettua itseäni niskasta kiinni ja naputtelisin tuon johdon piiloon?  Enpä saanut, pakko oli pongahtaa ulos aurinkoon, ehkä huomenna.  Todennäköisempää on, että muutaman kuukauden päästä bloggaan samasta asiasta.



Onko teillä kodissanne asioita, mitkä vaan jää roikkumaan?


- Minna -



maanantai 7. huhtikuuta 2014

Blogeja esittelyssä








Tarja, Tarja´s Snowlandian blogin takaa, (klik) on keksinyt mielettömän hyvän idean. Hän on kerännyt omaan sivustoon suosikkiblogejaan, (klik). Helppo tapa saada nopeasti laajempi silmäys ja taustatietoja blogeista. Meidän harmoniaakin sai eilen kunnian olla esiteltävänä, (klik).  Kannattaa käydä tutustumassa sivustoon. Itselleni ainakin nappasin muutaman uuden blogin lukulistalleni. Kiitos Tarja, kun helpotat meitä löytämään uusia mielenkiintoisia ja inspiroivia blogeja.







Myös kaksi suosikkiblogiani on esitelty Tarjan toimesta,



Kiitos Tarja, että pääsin mukaan esiteltävien joukkoon.


Mukavaa maanantaita!


- Minna -






sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Takertuminen






Höyhen oli takertunut oksaan, tuuli sitä hurjasti riepotteli, mutta siinä vaan pysyi ja pysyi, muutaman hennon höyhenen varassa. Irti en päästä, riepotelkoon tuulet ja tuiverrukset, tässä pysyn. Vaikka, tuuli voisi olla musiikkia, mikä kevyesti pyörittäisi höyhenen ylös ilmoihin. Tanssien, kohti uusia elämyksiä ja seikkailuja. Miksi niin usein takerrummen johonkin, mikä estää meitä lentämästä?


Uskalletaan päästää irti!


- Minna -









perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pergola







Taidan olla aikaisin liikkeellä, mutta en voinut enään pidätellä itseäni. Meidän piha on tosi suojainen ja aikaisin keväällä lämmin. Varsinkin tuo pergola ja onhan siellä istuttu lumisateellakin. Taas olisi tarkoitus sisustaa jo olemassa olevilla tarvikkeilla, mitään ei osteta.

Talomme on vihreä ja sitä en voi maalata, joten yritän peitellä seinää verhoilla. Taisi tulla oikein puduaari noiden verhojen kanssa, mutta katsotaan totunko niihin. Viime vuonna pöytänä oli laatikot, mitkä siirtyivät olohuoneeseen, joten nyt täytyisi kehitellä uusi. Sohvahan on tehty lavoista ja niin voisi olla pöytäkin. Löysinkin pihalta sopivan lavan, se vaan on kovin matala, joten pyörät pitäisi hommata ja sen voisin vaikka mustaksi maalata, mutta vielä ei ole maalaus kelit. Ei kai pitäisi näyttää keskeneräistä, mutta tässä mitä tänään sain aikaiseksi. 


Nyt vanhaa työkaveria moikkaamaa ja viikonloppu alkakoon. 
Huomenna voisi vaikka pitää pergolan avajaiset!


Oikein mukavaa viikonloppua!

- Minna -


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Meidän makkari








Tai siis minun, ei tule Muru enään viereen, vaikka joskus kuinka haluaisin. Ymmärrän, sen aika kuuluukin olla jo ohi. Makuuhuone on pysynyt pitkään samanlaisena. Nyt innostuin kokeilemaan Ikean valaisimia sängynpäätyyn, vanhat valaisimet joutaa jo kiertoon. Haluan, että makuuhuoneessa on hyvin rauhallinen tunnelma, ei mitään ylimääräistä. Käytän sisustamisessa Fengshuin oppeja, tai sen mitä olen muutamalla kurssilla oppinut. Varsinkin makuuhuoneessa se on mielestäni hyvin tärkeää. Makkariin ei kuulu sähkölaitteita, ei kuvia eikä unta häiritseviä tekijöitä. Missään nimessä en laittaisi kattovalaisinta sängyn päälle. Täällä rauhoitun ja nukun hyvin, mitä nyt unet tuppaa joskus häiritsemään. Niilläkin on joku sanoma, mihin on joskus hyvä tarttua. Alitajunta taitaa jotain aika ajoin viestittää, kunpa osaisin viestit aina ymmärtää.


Oikein makoisia unia!


- Minna -



tiistai 1. huhtikuuta 2014

Valkoinen sauna







Juuri kun olen saanut saunan maalattua mustaksi, ilmaantuu idea valkoisesta saunasta. Miten se ei ole tullut edes mieleen aiemmin.  Tosi raikas ja todella uutta erinlaista ilmettä saunaan. Q-tion liikuteltavat saunan lauteet, voi myös hyödyntään muuhun tarkoitukseen. Entäs ajatus valkoisesta kiukaasta ja kiukaan kivistä? 

Mitäs tykkäätte?

- Minna -



Kuvat olen lainannut Suomen tervalepän sivuilta,
tästä myös lisätietoja klik