Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dar -tuoli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dar -tuoli. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. marraskuuta 2017

Otan kaiken irti



keittiö, Alina Sinivaara, taidetta, Vitra, Dar, ruokapöytä, ruokailuryhmä, asetelmia,



Ihanaa on perjantai, nautin vielä hetken hiljaisuudesta ja omasta ajasta. Sillä aivan pian koti täyttyy elämästä, eteinen lattialle jätetyistä kasseista, kylpyhuone pyykkivuoresta ja olohuone karkkipapereista. Kyllä nuoriso saapuu kotiin viikonlopun viettoon. Tänään hemmottelen heitä, sillä tiedän, kohta koittaa aika muuttaa omaan kotiin. Otan kaiken irti jokaisesta hetkestä mitkä äidille vielä suodaan. 


Mukavaa viikonloppua ja 
onnea jo etukäteen kaikille isille!


- Minna -













perjantai 10. kesäkuuta 2016

Jospa vain olen...hetkessä


sisustus



Taas on se aika vuodesta, kun kaikki on edessä, kesä ja odotukset. Mutta mitäpä jos tänä vuonna en odottaisikaan mitään. Otan vain hetken kerrallaan ja katson mitä eteeni tulee. Tartun rohkeasti tilaisuuksiin, enkä ota huolta huomisesta.  Niinpä taidan tehdä, mielenkiintoista nähdä mitä hetket tuovat tullessaan.

Nautitaan joka hetkestä!

- Minna -

tiistai 28. lokakuuta 2014

Mattamustaa





Juhlat juhlittu, olipa mukavaa tavata ihmisiä blogien takaa, mitä upeaa naisenergiaa. Vähän tosin harmittaa että minun energia loppui kesken juhlien, rankka viikko vei näköjään voimat. Se hyvä puoli, kun menee aikaisin nukkumaan, niin jaksaa seuraavana aamuna. Joten sunnuntaina suuntasin kohti Ikeaa. Meillä näköjään tekee valtausta mattamusta. Viime viikolla sain ihanat Madame Stoltzsin mattamustat pullot ja nyt vielä nuo laatikot hyllyyn. Mutta rajansa kaikella ja nyt on meidän musta kiintiö täynnä, laitan itselleni kiellon ostaa mitään mustaa. 

                                                                             Ihkuu tiistaita!

                                                                                 - Minna -









tiistai 21. lokakuuta 2014

Viikko täynnä jännitystä









Tiedossa on hieman erilainen viikko, nyt mennään täysillä kohti uusia haasteita. Voin vain todeta, että jännittää hurjasti. En tiedä mistä olen saanut rohkeuden tarttua tilaisuuksiin, mutta enpä ainakaan voi jälkeenpäin sanoa, etten yrittänyt. Joten jos blogissa on hiljaista, olen jossain hillumassa kameran kanssa.

Jännää myös viikonlopun Indiedays -bileet. Tänään ehdin hieman miettimään viikonlopun bileiden asustusta. Instassa kyselinkin mekon pituutta, kiitos kaikille kommenteista. Keräilin tuohon tuolille hieman asufiilistelyä. Luulen, että päivällä nahkaa, ja illalla pikkaisen pörröistä, helmiä ja vetoketjuja. Kuullostaa kyllä aika sekamelskalta, mutta kyllä siitä vielä hyvä tulee. Kunhan jalka kestää korkkareita ja saan ne nostaa kattoon, niin kaikki hyvin.

Tiistai terkuin

- Minna -










maanantai 6. lokakuuta 2014

Maanantain miete









Usko on inhimillisistä voimista vahvin, 
ja kun olet sisäistänyt sen,
mikään ei voi nujertaa sinua, ei mikään.
- Norman Vincent Peale -

Mukavaa uutta viikkoa!

- Minna -


Koittakaa kestää, välillä innostun leikkimään näillä kuvilla!



tiistai 8. huhtikuuta 2014

Silmä tottuu






Voi kuinka tuo meidän uusi tuoli voisi olla monessa paikkaa. Keittiössä Murun tuolina oleilee, mutta tänne ruokailutilaan sen alunperin hankin.  Rakkaalla lapsella monta nimeä ja rakkaalla tuolilla monta paikkaa. Vähän uusia kuvakulmia myös ruokailuhuoneestamme. Miten sitä jämähtääkin siihen samaan kuvakulmaan, eikä osaa katsoa kodin tiloja eri vinkkelistä. 

Kuvassa näkyy myös iän ikuinen johto-ongelma, miten ne voikin olla niin vaikeaa saada nätisti laitettua. Omaa saamattamuuttahan se on, joidenkin asioiden kanssa sitä on niin tosi tarkka ja toiset asiat vaan jää ja silmä tottuu. Saisinkohan tänään otettua itseäni niskasta kiinni ja naputtelisin tuon johdon piiloon?  Enpä saanut, pakko oli pongahtaa ulos aurinkoon, ehkä huomenna.  Todennäköisempää on, että muutaman kuukauden päästä bloggaan samasta asiasta.



Onko teillä kodissanne asioita, mitkä vaan jää roikkumaan?


- Minna -



tiistai 11. maaliskuuta 2014

Lameet toistaiseksi keittiössä





Joukunen aika sitten pohdin (täällä)
Yki Nummen Lameet -valaisimen paikkaa.
En ole erityisesti kattovalaisimien ystävä,
niinpä keittiössäkin on aiemmin 
ollut vain pöytä- tai kohdevalaisimia.
Keittiöön olen kuitenkin jonkin aikaa
haaveillut mustaa teollisuusvalaisinta.

Olen myös kuvitellut,

että roikkuva valisin tulisi häiritsevästi taulun eteen.
Itse asiassa valaisin on aika alhaalla,
vaikka se ei siltä tuossa kuvassa näytä. 
Hymyilyttää lampusta postaus ja 
se on kuvassa ihan toissijaisessa asemassa,
mutta kun tykkään tosta pöydästi niin.




Olen ihan häkeltynyt, 

tänään on helppo hymyillä -postauksen suosiosta,
miten se sanonta menikään,
positiivisuus vetää positiivisuutta puoleensa.
Iso kiitos ihanaiset!!

- Minna -


tiistai 28. tammikuuta 2014

MEIDÄN TYYLI






Niin mikä on meidän tyyli,
sitä olen monesti miettinyt.
Ehkä se on muotoutunut varkain.

Etukäteen suunnittelematta,

esineet päätyvät meille yleensä vahingossa,
toisen ylimääräisenä tai hetken mielijohteesta.
 Sen jälkeen niille etsitään paikka.
Joskus se vie aikansa, joskus natsaa heti ja 
toisinaan tulee huti.








Vähän niinkuin muutenkin elämässä,
yksi asia johtaa toiseen, suunnittelematta.
Merkityksen ja oikean paikan ne löytävät

ajan kanssa.

Olisihan se helpompaa 
mennä suunnitelman mukaan.
Vaan ei se taitaisi kuitenkaan mennä niin!


- Minna -



tiistai 21. tammikuuta 2014

JOULULAHJA KOTIUTUI








Yksi pitkäaikainen haave oli
 kotiutunut meille ollessani reissussa,
Vitran DAR- tuoli.
Ihailen niin sen muotokieltä,
kauniita jalkoja,
yksinkertaista istuinta.
Meille se tuli mustana ja käsinojilla.

Onhan se vähän pramea,
kaiken tuunatun ja duunatun keskellä.
Ensin ajattelin, ei sovi tänne.
Unelmien täyttymys, 
ei tuntunutkaan siltä.
Pikkuhiljaa innostun, 
 ymmärrän se on siinä 
 ja varmasti olisin pärjännyt hyvin,
ilmankin sitä.

Luulenpa, 
että se kuitenkin jää meille.
Muru saa tästä ruokapöytään tuolin,
niin voin ihailla kahta ihanuutta yhtä aikaa.


- Minna -

Taustalla Murun taidetta