Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde ja perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde ja perhe. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Uskaltaako sydämen avata?




Kevättä rinnassa, se tarkoittaa varmasti eri ihmisille eri asioita. Minulle se tarkoittaa heräämistä talviunilta, piristymistä ja kotoa pois lähtemistä. Viime talvi oli kyllä todella poikkeuksellinen, sillä olen ollut harvinaisen aktiivinen ja poistunut kotoa ehkä liiankin monta kertaa.  

Kevät on myös unelmien ja haaveiden aikaa. Herään eloon ja mielessä kutkuttaa niin uusi kesämekko kuin toivokin. Mieli on toivoa täynnä, mitä kaikkea tämä kevät tuo tullessaan. Kesän tietysti, mitä niin kovasti aina odotan, mutta tuo kevät tullessaan myös kaipausta ja kipinää. Sydän täynnä tunnetta, siitä miltä tuntuisi avata se kokonaan. Sepposen selälleen jos sen päästäisin, niin mitä silloin tapahtuisi? 

Kyllä vaara on suuri, iso riski satuttaa itsensä. Onhan se niin ettei mitään voi saada jos ei uskalla asettaa itseään alttiiksi. On niin helppo juosta karkuun, vetäytyä juuri hetkellä kun haluaisi päästää tunteet irti. Pelottaa, kauhistuttaa ja pikaspurtti koputtaa olkapäällä. Jos silti jäisin, kohtaisin pelkoni, veisikö se minua eteenpäin, olisinko vihdoin valmis kohtaamaan ihmisen avoimena, valmis todella tuntemaan? Ihmisen, jonka kanssa yhdessä rakentaa jotain ihanaa, kestävää ja pysyvää. Kaksi rikkinäistä, sydämet avoinna, hetki kerrallaan, luoden luottamusta ja uskoa. Uskoa, että jokainen ansaitsee hyvää, uskoa että on olemassa kahden ihmisen välistä täydellistä kunnioitusta ja arvostusta. Voiko kaksi rikkinäistä yhdessä kasvaa antamaan ja vastaanottamaan koko sydämmellään, kaiken sen mitä jokainen ansaitsee. 

Milloin on valmis, tämä kysymys on viime aikoina pyörinyt ilmassa. Sitä kun kukaan ei voi sanoa, joku oikea ihminen voi sen avata hetkessä, toisen kanssa pitää edetä hitaasti ja jonkun kanssa ei aukene ikinä. Niinkuin olen aina sanonut, jokainen ihminen joka tulee eteemme, oli sydän sitten supussa tai avoinna, tuo jotain tullessaan. Jokaisen uuden ihmisen mukana tulee kompastuskiviä, juuri niitä mistä tulee vielä oppia, jotta pystyisi olemaan täysin auki, valmis ottamaan riskin, valmis tunteen vietäväksi, valmis rakastumaan. Jälleen kerran totean, vielä on paljon oppimista.


Todella tunteiden vallassa tänään Minna


Kaikki sinkut tervetuloa helluntaina upeaan Hankoon, sillä silloin järjestetään ensimmäinen Rakastu Hangossa -tapahtuma. Tapahtuman tarkoituksena on koota sinkut yhteen, hauskan ohjelman, rennon meiningin ja kivojen kohtaamisien merkeissä. 


lauantai 1. syyskuuta 2018

Jokaisella oikeus rakkauteen




Tänä aamuna eteeni tuli Satu Väisäsen kirjoittama teksti, Rakkauden taustalla alitajuiset kaavat, oletko rakastunut vai ripustautunut. Teksti kolahti ja herätti pintaan asioita mitä olen vuosien aikan todella paljon työstänyt. 

Minulta kysytään usein, miten sinunlaisesi nainen ei ole löytänyt rakkautta? Mikä on minunlainen nainen ja tosiaan miksi? Minunlainen nainen on haavoittunut, tiettyjen tapahtumien ja kokemusten johdosta olen ollut rikki rakkauden edessä. Luottamus muihin ja rakkaus itseäkohtaan on ollut kadoksissa. Joten miten olisin kyennyt rakkautta muille jakamaan saatikka sitä pyyteettömästi itse vastaanottamaan. Niinkuin tekstissä kysytään, tuntuuko rakkaus raastavalta. Kyllä siltä se on tuntunut ja osittain siitä syystä olen valinnut olla yksin. 

Vuosia asiaa työstäessäni olen onnekseni oivaltanut monta asiaa. Kriteerit ovat kaikonneet, nyt olen valmis antamaan erilaisille ihmisille mahdollisuuden. Olen oppinut rakastamaan itseäni ja näin ollen olen myös valmis vastaanottamaan. En tarvitse toista tekemään minua onnelliseksi, vaan täydentämään hyvää oloani. En ripustaudu, vaan annan tilaa. Tilaa tarvitsen myös itse. En pelkää, jännitän kyllä, sillä jokainen ihminen on uusi matka toiseen ja toisiimme. Jokainen opettaa ja on juuri sen ajan läsnä kun on tarkoitus. En pysty muuttamaan ketään, eikä kukaan minua. Voi olla että toinen saa minut oivaltamaan ja näin ollen voin myös muuttua. Olen valmis avamaan sydämmeni, tosin uuden ihmisen edessä se tapahtuu hiljalleen, toivon että saan aikaa. 

Olen heittäytynyt hetkiin, uskaltanut, antanut mahdollisuuksia, hypännyt tunteen vietäväksi, ollut järkevä ja silti olen edelleen yksin. Olen huomannut muutaman asian miehissä jotka eteeni ovat tulleet. He ovat joko juuri niitä ripustautuvia, he yrittävät hallita tai sitten he pelkäävät. Olen myös mestari löytämään naistenmiehiä, mutta onneksi heidät nykyään nopeasti tunnistan ja päästän menemään. Varatuttuihin en myöskään kajoa. Ripustautuvia en kestä ollenkaan, ahdistun. Minua ei myöskään tarvitse koko ajan opastaa ja neuvoa, olen kyllä valmis kehittymään tarvittaessa. Eikä minua tarvitse pelätä, en ole niin pelottava vaikka välillä kaikkea vakavaa vikerränkin. Silti huomaan kun jostain oikein kovasti tykkään, lähtee hän karkuun. Vaan en juokse enää perässä, ehkä paikka ja aika ei ollut sopiva. Jos meidät on tarkoitettu yhteen, tilaisuus tulee vielä. Onneksi minulla on poika jolle annan ja jolta saan suunnattomasti rakkautta. Jokaisellahan on oikeus myös romanttiseen rakkauteen, minullakin, vaikka sen välillä kyseenalaistankin. 

Joten täällä huhuilee ihan tavallinen rakkauden kipeä Minna. Oletko luotettava, kunnioitat, hyväksyt, puhut ja pussaat.  Tanssitaidot ja kyky hullutella katsotaan eduksi. Annan sinulle mahdollisuuden, anna sinäkin minulle.



Sydän täynnä rakkautta

- Minna -



keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Luottamus ja pyyteetön rakkaus





Ystävyys ja ihmisuhteiden merkitys on ollut minulla viime aikoina todella paljon pinnalla. Olen miettinyt eri ihmisten merkitystä elämässäni ja mitä kaikkea olen heiltä oppinut ja saanut. Minulla on ollut aina vaikea luottaa ihmisiin ja siksi myös ihmissuhteet ovat saattaneet olla koetuksella. Viime vuosina olen kuitenkin uskaltanut luottaa aivan uudella tavalla ja askel kerrallaan mennään eteenpäin.

Luottamus saattaa myös tuoda eteen pettymyksiä. Tärkeä ihminen ei välttämättä ollutkaan sitä mitä kuvitteli, tai hän saattaa kadota juuri kun häntä eniten tarvitsisi. Voi myös käydä aivan päinvastoin, ihmisen jonka ajattelit poikkavan elämässä vain hetkellisesti, osoittautuukin kultaakin kalliimmaksi. 

Opetuksena kaikesta poimin sen, että jokainen ihminen joka eteemme tulee, tulee sitä tarkoituksesta. Kun avaa sydämensä ja antaa mahdollisuuden, saattaa löytää jotain odottamatonta ja todella arvokasta. Luopumisen tuskaa on turha potea etukäteen, sillä kaikki ovat elämässämme juuri sen ajan kun heidän on tarkoituskin olla. 

Kun vielä oppisi pyyteettömästi rakastamaan, koska rakkaushan ei ole toisen rajoittamista vaan toiselle täydellisen vapauden antamista. Se ei pyydä eikä vaadi mitään ja mahdollistaa molempien kasvun juuri sellaisiksi kuin olemme. 

Näiden ajatusten kera, toivon tänään saavani katsoa kauniisti toista silmiin ja tuntea juuri sillä hetkellä täydellistä onnellisuutta. Luottaen siihen, että mikä sydämestä tulee, se käy sydämeen. 


Hyvää ystävänpäivää!

- Minna -




perjantai 10. marraskuuta 2017

Otan kaiken irti



keittiö, Alina Sinivaara, taidetta, Vitra, Dar, ruokapöytä, ruokailuryhmä, asetelmia,



Ihanaa on perjantai, nautin vielä hetken hiljaisuudesta ja omasta ajasta. Sillä aivan pian koti täyttyy elämästä, eteinen lattialle jätetyistä kasseista, kylpyhuone pyykkivuoresta ja olohuone karkkipapereista. Kyllä nuoriso saapuu kotiin viikonlopun viettoon. Tänään hemmottelen heitä, sillä tiedän, kohta koittaa aika muuttaa omaan kotiin. Otan kaiken irti jokaisesta hetkestä mitkä äidille vielä suodaan. 


Mukavaa viikonloppua ja 
onnea jo etukäteen kaikille isille!


- Minna -