Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yki Nummi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yki Nummi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Ruokailutilan muutos






Enpä olisi aamulla herätessäni uskonut, että tänään kirjoitan muutos postausta. Ihan kuin vahingossa huomasin seisovani maalipurkki kädessä ruokailutilan mustaa seinää katsoen. Kuin itsestään alkoi tela liikkua pitkin seinää ja parin tunnin päästä meillä näytti tältä.

Voi että kun tuntui hyvältä touhuta vähän kotona,
pitkästä aikaan!

Ihanaa sunnuntaita!

- Minna -



ja tältä tila näytti ennen



keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Voihan musta seinä




Pimeää on, pitkään meni ettei se minua häirinnyt, mutta nyt alkaa tuntumaan. Joten arvatkaas tuntuuko tuo musta seinä synkältä? Todellakin tuntuu ja juuri nyt on sellainen tunne, että seinä voisi olla vaikka kirkkaan punainen tai keltainen. Harmikseni tai kenties onnekseni, kotoa ei löydy maalia. Voi olla myös hyvä, että seuraavat kaksi päivää olen koulussa, niin ehtii tuo värikäs aha elämys hävitä.

Kyllä se tästä kirkastuu!

- Minna -




tiistai 11. maaliskuuta 2014

Lameet toistaiseksi keittiössä





Joukunen aika sitten pohdin (täällä)
Yki Nummen Lameet -valaisimen paikkaa.
En ole erityisesti kattovalaisimien ystävä,
niinpä keittiössäkin on aiemmin 
ollut vain pöytä- tai kohdevalaisimia.
Keittiöön olen kuitenkin jonkin aikaa
haaveillut mustaa teollisuusvalaisinta.

Olen myös kuvitellut,

että roikkuva valisin tulisi häiritsevästi taulun eteen.
Itse asiassa valaisin on aika alhaalla,
vaikka se ei siltä tuossa kuvassa näytä. 
Hymyilyttää lampusta postaus ja 
se on kuvassa ihan toissijaisessa asemassa,
mutta kun tykkään tosta pöydästi niin.




Olen ihan häkeltynyt, 

tänään on helppo hymyillä -postauksen suosiosta,
miten se sanonta menikään,
positiivisuus vetää positiivisuutta puoleensa.
Iso kiitos ihanaiset!!

- Minna -


perjantai 10. tammikuuta 2014

Yki Nummet pölyttymässä









 Meille on kotiutunut kaksi
Yki Nummen valaisinta,
ne on pitkään olleet vaatehuoneessa pölyttymässä.
  Tämä Lameet valaisin koristi
kummivanhempieni kotia jo 60-luvulla,
mistä se siirtyi äidilleni ja edelleen meille.
Meillä se ei ole koskaan löytänyt paikkaansa.
Liekö syynä, joskus lyhennetty johto,
mikä vaikeuttaa paikan löytämistä.
Rautalanka viritelmä ajaa nyt johdon virkaa.







Lokin olen itse hankkinut,
mutta jotenkin siihen niin kyllästynyt.
Voisiko Nummet palata aitopaikalle?
Mallailin niitä tuohon ruokapöydän päälle,
tosin voisihan olla muitakin paikkoja.
Onhan se hassua, että minulla on 
8 euron roikkavalaisimet olohuoneessa ja 
nämä Yki Nummen valaisimet piilossa.
Toisaalta persoonalliset ja halvatkin ratkaisut 
voivat ja usein ovatkin 
ihan niitä parhaita.
Mitäs sanotte?

Oikein mukavaa viikonloppua!

- Minna -

ps. niin ja tuo seinä etsii asukkiaan, mutta se on sitten jo ihan toinen juttu ;-)