Näytetään tekstit, joissa on tunniste apua tarvitaan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste apua tarvitaan. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. lokakuuta 2015

Joskus onnistaa






Tällä kuvalla osallistuin jokunen aika sitten Aktian järjestämään kuvakilpailuun, kodin lempipakasta. Eilen saavuin kotia jo muutenkin ihan super perjantai fiiliksissä ja fiilisi senkun parani, kun avasin Instagrammini. Siellä minua oli odottamassa iloinen yllätys, kuvani keittiön pöydästä oli voittanut kilpailun. Monen monen tarkistus kerran jälkeen, oli asia uskottava todeksi. 




Parasta tässä kisassa oli palkinto, Secto pöytävalaisin. Se on ollut haaveena pitkään ja nyt sellainen on ihan oikeasti kotiutumassa meille. Nyt on kova pohdinta mikä olisi juuri se oikea väri, enkä osaa millään päättää. Minkä värisen valaisimen te näkisitte meille tulevan? Paikkoja on monta mihin valaisimen sijoittaisin, lähinnä olen sitä miettinyt eteiseen tai sitten juuri tuohon keittiön pöydälle. Voisitteko hieman auttaa, tätä vielä hetken leijuvaa naista.

Aurinkoista lauantaita!

- So happy Minna -



tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kiinnostavia aiheita






Olen tänään selvinnyt, toivottavasti kunnialla, 
toimittajan haastattelusta. Hänen kysyi, 
miten bloggailuun riittää kiinnostavia 
aiheita melkein joka päivä?

Niin miten?
Onko ne kiinnostavia?


Aloin miettimään kysymyksen myötä,
mikä teitä lukijat kiinnostaa?
Mistä haluaisitte kuulla enemmän blogissani?
Kuulisin mielelläni mielipiteitänne,
auttaisitteko minua kehittämään blogiani.

Kiitos jo etukäteen!

- Minna -




sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lattian maalaus ajatuksia



Couldn't do the white floors here but I LOVE it!

Kodissani on yksi iso epäkohta,
mikä häiritsee minua suunnattomasti.
Haluan valkoisen lattian, osassa huoneissa se jo onkin,
 mutta olohuoneessa ja keittiössä ei.
Katselen näitä kauniita kuvia ja
aina silmäni osuu näihin missä valkoinen lautalattia.
No, eihän tuosta laminaatista niin upeaa saa,
mutta olisi valkoinen kuitenki.
Olen juuri aloittamassa sen kimpussa,
mutta ajattelin vielä kysyä, 
onko kenelläkään kokemusta?

Kävin paikallisessa rautakaupassa ja 
sanoivat sen olevan mahdollista.
Saisin ainakin tilapäisesti apua ongelmaan.

Please, kehukaa, haukukaa valkoista lattiaa.
Onko kenelläkään kokemusta laminaatin maalaamisesta?

Pitäisikö minut pysäyttää???

- Neiti Harmoniaa -


torstai 31. tammikuuta 2013

osoitteen ja nimen muutos, apua tarvitaan!








Jos johonkin häviän,
tai siis blogini häviää,
niin häviän osoitteeseen
meidanharmoniaa.blogspot.fi 

Kun olen tumpelo koneiden
kanssa,
tässäkin räpelöinnissä,
voi kaikki,
 olla mahdollista. 

Minulla oli niin kiire
aikoinaan perustaa
blogi,
etten tarkemmin miettinyt
blogin osoitetta.

Minusta on myös tullut 
Neiti Harmoniaa.
 
Olisin hirmu kiitollinen,
jos joku osaisi neuvoa 
miten saan vanhat tiedot 
pysymään, mutta osoite muuttuu ja
 vanhasta osoitteesta
ohjatuu uuteen,
yritin, uudelleen ohjausta,
mutta kappas,
miten ihmeessä,
en onnistunut.     

  





tiistai 8. tammikuuta 2013

Asettelua


Toivoisin olevani varma 
valinnoissani,
siis tarkoitan sitä, 
että osaisin heti laittaa kaikki
esineet ja tavarat 
oikeille paikoille.
Joudun kuitenkin kokeilemaan
ja kokeilemaan 
ja vielä kerran kokeilemaan.
Ehkä siinä vaiheessa,
lopputulos on jotakuinkin
miellyttävä.






Niin ongelmana on seuraava,
olen yrittänyt tehdä asetelmaa,
yhdelle kirstuistani. 
Ensin siinä oli musta kolmihaarainen
kynttelikkö ja santpaulia kukkia.
no, kuvat kertokoon miten 
kohta on muuttunut. 
Tuo tumma ei miellyttänyt,
niin siitä tuli ihan vaalea.
Se miellyttää.
Nyt sitä asettelun taitoa etsitään.
Miten saisin tästä kohdasta,
aivan täydellisen,
neuvoja??!!





  
Olen ollut aikoinani tosi kiltti,
kun kaksi hymypatsasta saanut.
Johtui kyllä siitä, 
että luokalla paljon poikia ja 
ne tais tykätä.
Kun olin 2 saanut opettaja sanoi, 
että minua ei saa enää äänestää,
epäreilua,
ei minusta. 

Oi, kuinka selailenkaan noita kirjoja....
ja ihailen kuvia


Laitan nyt vielä kuvan tummasta
asettelusta, mutta se ei yhtään 
miellytä.



Olen aina kuvitellut osaavani,
tehdä asetelmia,
mutta nyt huomaan, 
että se on enemmänkin ollut
yksittäisiä tavaroita siellä täällä.