Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuormalavat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuormalavat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Pergolan tunnelmia



sohva kuormalavoista, pergola, sisusta ulkona, terassi,


Eilen oli niin upea päivä, että pergolan kamat oli kaivettava esiin. Nuoret ovat vihdoin ja viimein päässeet Hankoon, joten Murun avustuksella sain pergolan tehdä. Koska kamerani on vielä talviteloilla saa tämä kännykkäkuva nyt teille hieman näyttää pergolan tunnelmia. Tänäkin vuonna näköjään mennään samoilla kamoilla, joka vuosi suunnittelen uudistusta mutta mitä sitä hyvää muuttamaan. Tosin nyt tuli sohvaan lisää tilaa, sillä teimme sohvan nurkkaan asti. Siitä taitaakin tulla kaikkien lempipaikka koska jokainen siihen ensimmäisenä istahti. Nyt otan kupposen kahvia ja lähden tuonne aurinkoiseen pergolaan istumaan.

Ihanaa aurinkoista päivää!

- Minna -



keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Kaikki hyvin


olohuone, Desenio, talja, kuormalavat, kuormalava, sohvaryhmä, asetelmia, taulukollaasi, valkoinen lattia, Multi Candel Pin, Iittala, iso sohva


Jokunen viikko sitten mieli oli pahasti maassa. Syy siihen oli, että keuhkokuumeeni lopputarkastuksessa näkyi keuhkokuvassa jotain ylimääräistä ja niinpä jouduin jatkotutkimuksiin. Viikko sitten maanantaina sain lääkäriltä ihanan puhelinsoiton, hänen sanat "ei syytä epäillä syöpää" soi edelleen korvissani. Sen jälkeen tuli kova itku ja helpotus, tajusin kuinka peloissani olinkaan edelliset viikot ollut. Kaikki ne ajatukset mitä mieleen tuli viikkojen aikana, vaikka kuinka yritin ajatella positiivisesti. Takki on ollut todella tyhjä, mutta pikkuhiljaa kaikki taas normalisoituu. Nyt olen kiitollinen, olen terve. Kiitollinen olen myös ihmisistä jotka välittävät.

No, onhan täällä myös vähän väsäilty, pergola on purettu ja siellä olleet harmaat tyynyt siirtyivät talvisäilytykseen olohuoneeseen. Ilmassa leijuu selvästi muutoksen tuulia, joten jotain kivaa voisi olohuoneeseen nyt keksiä. Uusia tauluja kaivattaisiin ja vinkkejä otetaan vastaan.

Ihanaa ihanaa viikkoa!

- Minna -

perjantai 1. syyskuuta 2017

Miete viikonloppuun




Pidä hauskaa.
Nauti edessä olevasta viikonlopusta.
Avaa sylisi kaikelle ihanalle -
kukille ja musiikille,
kauneudelle,
seikkailulle ja yllätyksille,
rakkaudelle,
uusille ystäville.
Ole rohkea.
Ole utelias. Ole kohtelias.
Löydä avarampi maailma.

-Helen Exley-

Mukavaa viikonloppua!

- Minna -


torstai 31. elokuuta 2017

Syksy saapuu





Tekisi mieli sanoa, että vielä on kesää jäljellä, mutta kyllä se on vaan todettava että pikkuhiljaa se syksy saapuu. Vielä tarkenee aamukahvit pergolassa nauttia ja illan tullen lämpölampun lämmössä voi saunan jälkeen vilvoitella. Toivon vielä kauniita syyspäiviä, jottei vielä tarvitsisi pergolaa purkaa. 

Kivaa torstaita!

- Minna -



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Ystävyys ja uusi maljakko


Pioni, olohuone, kuormalavat, Iittala, Multi candel pin, asetelmia, musta valkoinen


Meillä on uusi maljakko ja tänään keräsin siihen viimeiset pionit ulkoa. Maljakon sain tuliaiseksi Kolmen Koti Rannikon Pialta, joka saapui perjantaina minua ilahduttamaan koko viikonlopuksi. Tämä vierailu tuli niin tarpeeseen ja juuri oikeaan aikaan. Viikonloppuun kuului rentoa yhdessäoloa, hauskanpitoa ja syvällisiä keskusteluja. Ihan parasta on ystävä joka ymmärtää ja tukee asiassa kuin asiassa.  Askel on nyt kevyempi ja usko tulevaan valoisampi, kiitos rakas ystävä <3.

Iloa ja rakkautta viikkoonne!

- Minna -

torstai 22. kesäkuuta 2017

Kesän huumaa!






Kodin on vallannut syreenin tuoksu,
olohuoneen on vallannut aurinko ja 
minut valtaa kohta yötön yö.

Ihanaa juhannusta kaikille!

- Minna -

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Musta terassi


pergola, musta terassi, Valtti Puuölju, ulkona, terassi, maalaus, terassin maalaus, terassin käsittely, puuöljy


Nopsat moikat juhlien valmistelujen keskeltä. Terassi on nyt musta ja voi että siitä ihan hurjasti tykkään. Kova oli urakka, kun terassia meillä riittää liki 60 neliön edestä. Sävystä tuli juuri sellainen kun kuvittelinkin kahdella maalaus kerralla. Käytin Valtti Puuoljyä, mikä sävytettiin mustaksi. Ja tietysti kun terassi oli maalattu alkoi kaikki muu näyttämään nuhruiselta. Joten täällä on todellakin tämä viikko vietetty pensseli heiluen. Totean kuitenkin, että onneksi ryhdyin tähän projektiin, ilme muuttui hurjasti.

Terkuin

- Minna -



Tältä terassi näytti viime viikolla, klik

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vapun kunniaksi meinasin


green home book, olohuone, asetelmia, vappu, pöytä kuormalavoista, kuormalavat, asetelmat, ihana kirja, vihersisustaminen,



Minäpä ajattelin vapun kunniaksi lähteä punttisalille. Sen jälkeen meinasin vetästä serpentiinit kaulaan, tarttua koulutehtäviin ja syödä raejuustoa. En kyllä voi väittää ettenkö olisi hurjan iloinen jos puhelin soisi ja joutuisin (huom. joutuisin) lähtemään pitämään hauskaa. Nyt kuitenkin pidän alkuperäisestä suunnitelmasta kiinni ja toivon että sapiaan kaikki on valmista. Niin ehkä huomenna auringon paistaessa kietaisen serpentiinit taas kaulaan ja ponkaisen pyörällä virkistävälle vappulounaalle. Eikä suinkaan huono vaihtoehto olisi kölliä keinussa aurinkoa ottaen, niin siis kun huomenna on melkein helle.


Iloista vappua!

- Minna -



sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Mikä viikko



Pöytä kuormalavoista


Tiistaina lähdin vähän hommiin pääkaupunkiseudulle. Siellä sitten vierähtikin yllättäin neljä päivää. Yksi kuvauskeikka ja serkun muutto. Muutto haaveet kyllä kariutui vähäksi aikaan. Enpä muistanut mikäläinen projekti muutto on, kun en ole kahteenkymmeneen vuoteen muuttanut. Se hyvä puoli oli tässä kokemuksessa, että meillä alkaa tavaroiden karsiminen. Ensin kuitenkin yritän palautua urakasta Netflixin, sisustuslehtien ja mobilaatin avulla. Oma koti kullan kallis!

Kivaa sunnuntaita!

- Minna -

tiistai 27. joulukuuta 2016

Meidän joulu






Niin se joulu meni että humpsahti. Tosi rauhallisissa tunnelmissa ja läheisten ympäröimänä sain viettää tämän joulun. Kiireestä ei ollut tietoakaan, eikä syötyäkään tullu ihan ylenmäärin. 





Juuri ennen joulua kannoin ulkoa lavat olohuoneen pöydäksi, jotta kaikkille koristeille ja herkuille olisi paikka. Pikkuhiljaa kuivuu laudatkin ja niiden kaunis harmaa sävy tulee esille. Muru taiteilikin pöydälle kauniin kukka-asetelman ruusuista. 





Joulupöydän kattaus oli hyvin yksinkertainen, hieman havuja ja kynttilöitä. Eipä tuohon pöydälle olis paljon muuta mahtunutkaan. Mistähän tänne taikoisin vähän suuremman pöydän.

Mitenkäs teidän joulu sujui?

- Minna -




         

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kesätunnelmia



Terassi


Maanantai ja vapaapäivä, laiskottelu päivä.  Pergolan olen sentään 
tänään saanut siivottua viikonlopun jäljistä. Ihanaa kun on ollut paljon elämää ympärillä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sen verran vilkkaasti on puhelin soinut tänäkin aamuna, ettei taida kovin tylsä viikko tästäkään tulla.  Kolme päivää töitä ja sitten alkaa loma. Joten taitaa pergola taas torstaina täyttyä vieraista. Ihana kesä!

Mukavaa viikkoa!

- Minna -

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Puuhat pihalla




Perjantaina minulle iski pihavimma ja niissä puuhissa on mennyt kaksi päivää. Rikkaruohot nypitty, multa kannettu, puska siirretty ja kuorikate levitetty. Olen rakentanut uuden ruokapöydän, muutaman tuolin maalannut ja siinä sivussa pessyt terassin kaiteet. Lepotauot olen viettänyt markiisin varjossa, keinussa kiikkuen.  Nyt voin huokaista, vihdoin piha on kunnossa. 

Kivaa sunnuntaita!

- Minna -


lauantai 21. toukokuuta 2016

Pergola valmiina


terassi


Vihdoin ja viimein sain pergolan laitettua kesäkuntoon. Kovin on karun näköistä, kun villiviini ei ole vielä lehdessä. Sohvahan on tehty kuormalavoista ja tänä vuonna sohvanpäällisinä toimii vanhat verhot. Vieläkin jatkuu Pergolassa sama teema, sinne en osta mitään vaan kaikki on kotoa löydettyä tai saatua.


terassi



Joten tänään meillä vietetään pergolan avajaisia. 
Skumpat kylmänä, soittolista valmiina...
se on kesä!!

Mukavaa lauantaita!

- Minna -

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Paluu maanpinnalle




Täällä ollaan, eilen tajusin että olisikohan aika palautua maanpinnalle. Kesä on pistänyt minut hetkeksi leijumaan, pois kaikesta arkisesta. Kamera on pölyttynyt nurkassa, kun kera rantakassin on viuhtonut pitkin kylää.  Koti on kaaoksen vallassa, välillä syypää kaaoksen on ollut nuoret, välillä minä kun olen siellä käynyt kääntymässä. Imurikin on saanut koko kesän kestävän kesäloman, tänään senkin loma loppui. Voin vain todeta, voi että kun ollut kivaa, mutta aikansa kutakin. Juuri nyt tuntuu arkiset asiat ihan super mukavilta. Pergolankin sain laitettua ojennukseen, pysynee tuollaisena ainakin hetken. Sillä onhan kesää vielä jäljellä ja vaarana on vielä ajoittainen irtautuminen maanpinnalta.

Mukavaa maanantaita!

- Minna -





lauantai 11. huhtikuuta 2015

Joko voisi olla aika?




Ihana aamuaurinko ja lämpö saivat sormet syyhyämään. En tiedä kauanko enää maltan olla laittamatta pergolaa kuntoon. Nyt ainakin lähden sinne rojujen keskelle kahville ja suunnittelemaan jotain uutta kivaa. Hyvin hyvin todennäköistä on, että rojut ovat sieltä tänään lähteneet. Voi tätä kevään ihanuutta!!

Aurinkoista lauantaita!

- Minna -


perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pergola







Taidan olla aikaisin liikkeellä, mutta en voinut enään pidätellä itseäni. Meidän piha on tosi suojainen ja aikaisin keväällä lämmin. Varsinkin tuo pergola ja onhan siellä istuttu lumisateellakin. Taas olisi tarkoitus sisustaa jo olemassa olevilla tarvikkeilla, mitään ei osteta.

Talomme on vihreä ja sitä en voi maalata, joten yritän peitellä seinää verhoilla. Taisi tulla oikein puduaari noiden verhojen kanssa, mutta katsotaan totunko niihin. Viime vuonna pöytänä oli laatikot, mitkä siirtyivät olohuoneeseen, joten nyt täytyisi kehitellä uusi. Sohvahan on tehty lavoista ja niin voisi olla pöytäkin. Löysinkin pihalta sopivan lavan, se vaan on kovin matala, joten pyörät pitäisi hommata ja sen voisin vaikka mustaksi maalata, mutta vielä ei ole maalaus kelit. Ei kai pitäisi näyttää keskeneräistä, mutta tässä mitä tänään sain aikaiseksi. 


Nyt vanhaa työkaveria moikkaamaa ja viikonloppu alkakoon. 
Huomenna voisi vaikka pitää pergolan avajaiset!


Oikein mukavaa viikonloppua!

- Minna -


lauantai 3. elokuuta 2013

Tunnelmia terassilta





Tämä viikko on ollut 
super.
Joten oli syytä juhlaan.



 Aurinko paistoa ja mitä mainion päivä
grilli-iltaan,
läheisten kanssa.




Tässä tunnelmia terassilta,
tänä vuonna havaittavissa,
etten malttaisi mihinkään mennä.
Ihan parasta palloilla pihalla.


Tämän kesän lempiherkku,
punajuurilohkot uunissa,
timjamin, valkosipulin kera ja 
lautaselle lisäksi vuohenjuustoa,
rucolaa (huom. se on omasta maasta
samoin kuin timjami) ja sipulia.
Nam nam!!

Nyt harmittaa, etten ottanut kuvia
pergolasta iltavalaistuksessa,
joten täytynee ottaa uusiksi.

Juuri nyt tunnen itseni niin
kiitolliseksi kaikesta,
positiivinen hyvä mieli on 
vallannut minut,
sydämeni on täynnä rakkautta!

Leppoisaa lauantaita!

- Minna -

Ja vielä kaiken kukkuraksi, 
100 lukijaa täyttynyt,
jeeeeeee,
joten olkaa kuulolla,
ensi viikon alussa arvonta!

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Täällä viihdytään



 Niinkuin keväällä pergolaa
uudelleen sisustaessani uumoilin,
tästä tuli kesän ykköspaikka.



 Ihanaa, kun vieraatkin viihtyvät,
jopa aamu kahdeksaan.
Pergolassa rauhoittava,
kodikas, rento tunnelma.







Onneksi vielä on kesää jäljellä,
mitä kaikkea mukavaa
täällä vielä koetaankaan.

Nyt toiseen lempipaikkaan
rannalle!

Mukavaa viikonloppua!

- Neiti Harmoniaa -