Joka vuosi päätän, ensi vuonna marraskuussa lähden reissuun. Kunnes taas on marraskuun ja huomaan olevani lähtemättä mihinkään. Onneksi ystäväni antoi minulle hyvät neuvot selvitä tästä ankeasta kuukaudesta.
Marraskuussa saa luvan kanssa olla tekemättä mitään, ei tarvitse yrittääkään olla pirteä, huoletta saa vaipua hetkeksi synkkyyteen ja omiin olohin. Selviytymiskeinoina, mahdollisimman paljon sohvalla löhöilyä, venyneet verkkarit, eikä aina tarvitse edes pukea ja tukkakin saa olla sekaisin. Seuraksi tarvitsee vain hyvän kirjan, jonka maailmaan on paettava. Suosituksena mahdollisimman monta tuntia päivässä, jos rasittutu liikaa, ota päiväunet. Hyvät herkut, niitä on oltava käsien ulottuvilla koko ajan, eikä hätää ne verkkarit venyy entisestään. Aika ajoin on kuitenkin hyvä liikuttaa kroppaa raikkaassa syyssäässä.
Olenkin pyrkinyt noudattanut tuota ystäväni ohjetta melko uskollisesti, mitä nyt työ ja huvi on välillä häirinnyt. Kohta onkin marraskuu selätetty, alkaa ihana joulukuu ja kaiken mässäilyn jälkeen yritän änkeä itseäni tiukkoihin farkkuihin ja juoksen pirteänä glögijuhlasta toiseen.
- Minna -
Kuva viime viikon kroppani liikutus reissulta, Villa Orrmanin kirja-antikvariaatista, Hangossa.