Näytetään tekstit, joissa on tunniste iittala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iittala. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. syyskuuta 2018

Inhokista suosikiksi



Fire, Nanny Still, Pompadous, maljakko, vihreä maljakko, asetelmia, pöydällä, Madame Stoltz Iittala, Riihimäen lasi, Timo Sarpaneva Arkipelago



Jotain uutta olohuoneen pöydälle piti löytää ja kaappien kätköjä lähdin taas kerran kaivelemaan. Ihan perimmäisessä nurkassa pilkotti jotain vihreää, maljakko oli joutunut sinne värinsä takia, minä kun en vihreästä tykkää. Olin jo aivan unohtanut äidiltäni saaman maljakon, minkä taas vanhempani olivat saaneet häälahjaksi vuonna 1969. 

Aloinkin etsimään mikä tämä maljakko oikein on ja löytyhän se. Kyseessä on Nanny Stillin 1966 Riihimäen lasille suunnittelma Pompadous maljakko. Maljakko on ollut myynnissä vuosina 1968-69, joten lähes 50 vuotias, niinkuin minä, hyvää vuosikertaa molemmat. Mielestäni silti edelleen ryhdikäs, tyylikäs ja sopivan yksinkertainen. Ja tiedättekö mitä, tuo vihreä ei juuri nyt edes ärsytä, vaan itseasiassa siitä jopa tykkään, mustan ja valkoisen rinnalla suorastaan täydellinen. Maljakko saakoon mahdollisuuden olohuoneen pöydällä, hyvä ihan noin, toki kaunis kukka voisi sitä  koristaa.


Jopa omasta kodista voi löytää aarteen,
kun katsoo asioita uusin silmin!

- Minna -


perjantai 24. marraskuuta 2017

Löysin piilosta



Iittala, Timo Sarpaneva, Arkipelago, kynttilänjalka, asetelmia, kynttilät




Viikko on vierähtänyt vauhdilla, tai niinhän jokainen viikko nykyään vierähtää. Kysynpä vaan mihin se aika oikein menee. Tämän viikon olenkin ollut tosi tehokas ja iloinen energiasta minkä vihdoin ja viimein olen saanut takaisin. Innoissani kolusin kaappeja, tai no en tiedä tuosta innostuksesta, todellisuudessa kadonnutta paperia etsin. Vaikkei minulla montaa tavaroiden piilopaikkaa ole, niin jotenkin olin onnistunut jemmaamaan papereiden sekaan Timo Sarpanevan Arkipelago kynttiläjalan. Kynttilänjalan olen aikoinaan vaihtanut ystäväni kanssa muutamaan messinkiseen kynttilänjalkaan. Nyt ihanuus saa jäädä esille, miten tuollaisen kaunokaisen voi minnekään unohtaa, aitiopaikallehan se ehdottomasti kuuluu.


Tunnelmallista viikonloppua!


- Minna -


tiistai 14. marraskuuta 2017

Tuiki tavallisena tiistaina





Tuiki tavallisena tiistaina, mietin syntyjä syviä. Joka vuosi marraskuu on minulle matalalentoa. Kuukausi minkä voisi pyyhkiä pois kalenteristani. En tarvitse marraskuuta, en sen pimeyttä enkä vesisadetta, kaipaan valoa ja lämpöä.  Ja kuin tilauksesta aurinko näyttäytyi upeana ja kirkkaana. Mitäpä jospa marraskuun kammo onkin vain minussa itsessäni, vanha uskomus tai tottumus? Niinpä taidankin juuri tänä aurinkoisena tuiki tavallisena tiistaina selättää marraskuun kaameuden lopullisesti. 


Jos ihmiset olisivat päättäväisiä sen suhteen,
mitä eivät halua tehdä, he pystyisivät paremmin 
suuntaamaan kaiken tarmonsa siihen, 
mitä heidän tulee tehdä.

Meng-tse


Aurinkoista tiistaita!

- Minna -



Haha, taisinpa jo viime vuonna päättää, klik ja klik,
aika samoin sanoin vuosi sitten. No, jospa se nyt toteutuisi.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Miete viikonloppuun




Pidä hauskaa.
Nauti edessä olevasta viikonlopusta.
Avaa sylisi kaikelle ihanalle -
kukille ja musiikille,
kauneudelle,
seikkailulle ja yllätyksille,
rakkaudelle,
uusille ystäville.
Ole rohkea.
Ole utelias. Ole kohtelias.
Löydä avarampi maailma.

-Helen Exley-

Mukavaa viikonloppua!

- Minna -


torstai 22. kesäkuuta 2017

Kesän huumaa!






Kodin on vallannut syreenin tuoksu,
olohuoneen on vallannut aurinko ja 
minut valtaa kohta yötön yö.

Ihanaa juhannusta kaikille!

- Minna -

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Mikä viikko



Pöytä kuormalavoista


Tiistaina lähdin vähän hommiin pääkaupunkiseudulle. Siellä sitten vierähtikin yllättäin neljä päivää. Yksi kuvauskeikka ja serkun muutto. Muutto haaveet kyllä kariutui vähäksi aikaan. Enpä muistanut mikäläinen projekti muutto on, kun en ole kahteenkymmeneen vuoteen muuttanut. Se hyvä puoli oli tässä kokemuksessa, että meillä alkaa tavaroiden karsiminen. Ensin kuitenkin yritän palautua urakasta Netflixin, sisustuslehtien ja mobilaatin avulla. Oma koti kullan kallis!

Kivaa sunnuntaita!

- Minna -

tiistai 27. joulukuuta 2016

Meidän joulu






Niin se joulu meni että humpsahti. Tosi rauhallisissa tunnelmissa ja läheisten ympäröimänä sain viettää tämän joulun. Kiireestä ei ollut tietoakaan, eikä syötyäkään tullu ihan ylenmäärin. 





Juuri ennen joulua kannoin ulkoa lavat olohuoneen pöydäksi, jotta kaikkille koristeille ja herkuille olisi paikka. Pikkuhiljaa kuivuu laudatkin ja niiden kaunis harmaa sävy tulee esille. Muru taiteilikin pöydälle kauniin kukka-asetelman ruusuista. 





Joulupöydän kattaus oli hyvin yksinkertainen, hieman havuja ja kynttilöitä. Eipä tuohon pöydälle olis paljon muuta mahtunutkaan. Mistähän tänne taikoisin vähän suuremman pöydän.

Mitenkäs teidän joulu sujui?

- Minna -




         

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Väriä olohuoneeseen


Ikean sohvatyynyt


Liekö tämän viikon kuumepöpö saanut pääni sekaisin, kun huomasin yllättäin kaipaavani väriä olohuoneeseen. Tällä kertaa kaipuu oli niin suuri, että oli heti ryhdyttävä tuumasta toimeen. Niinpä nyt meidän olohuoneen sohvaa koristaa uudet Ikean sohvatyynyt ja kaapista kaivoin Iittalan Kivituikut pöydälle. 
Nyt on oranssia ja ainakin hetken taas kovasti tykkään.

Kivaa sunnuntaita!

- Minna -



torstai 28. huhtikuuta 2016

Itkeä vai nauraa?




Viime aikoina on kyllä enemmän itkettänyt kuin naurattanut. Opiskelu on täydessä vauhdissa ja se työharjoittelun ohella vie nyt kaiken aikani. Olen kysynyt monen monta kertaa, mihin oikein olen itseni laittanut. Onko tämä nyt kuitenkaan se oikea tie? Kuvittelin kaiken sujuvan kuin vettä vaan, vaan eipäs suju. Epätoivo meinaa ottaa minusta vallan. Yritän todella kovasti uskoa, että kyllä kaikki vielä jonain päivänä sujuu. Itse olen tieni valinnut ja tiesin etten valinnut helpointa tietä. Asetin itselleni ison haasteen ja nyt olen sen haasteen kanssa ihan helisemässä. No, jos tästä nyt jotain hyvää koittaisi löytää, niin eipähän tule vappuna päänsärkyä. Minä nääs opettelen koko vapun koodausta ja toivon/odotan aha -elämyksen tuloa.


Kaikesta huolimatta, kivaa torstai-iltaa!

- Minna -





perjantai 6. maaliskuuta 2015

Viikon kohokohdat



Melkoinen viikko takana, tässä tämän viikon kohokohdat: 

Maanantai: 
Rohkaistuin treffeillä, edellisistä onkin aivan liian monta vuotta aikaa. Vaikkei nämä treffit johtaisikaan mihinkään, antoi ne minulle hurjasti rohkeutta, tämä arkajalka uskaltautuu ehkä toisenkin kerran. 

StyleRoomin 1-vuotis synttärit, ihanat tarjoilut, mukava tunnelma ja siellä saamani diplomi ja kunniamaininta: Erilaisten tyylien ja ratkaisujen taitava toteuttaja.  Kiitos StyleRoom!

Tiistai: 
Mukava tapaaminen Helsingissä, minulle tarjottiin upeaa mahdollisuutta uusiin tuulin. 
Illalla kokous Hangossa ja herkullinen kurpitsakeitto ravintola Origossa.

Keskiviikko: 
Olen pitkään etsinyt mielenkiintoista koulua, vihdoin ja viimein taisin löytää etsimäni. 

Torstai: 
Rentous, koti, aurinko ja pitkä kävelylenkki.

Perjantai: 
Ihana lukija kommentti: Voi että, sulla on vaan niin ihana tapa kirjoittaa ja upeat kuvat :) Käyn täällä joka päivä hakemassa piristystä päivään. Tänään sain kyllä lohdutustakin...meillä saa sänky usein tuulettua 24/7. Kiitos Anna, kommentillasi sait minut iloiseksi!!

Joten tämän ihanan viikon kunniaksi, 
päätin hemmotella itseäni kahdella kimpulla tulppaaneja!

Mukavaa viikonloppua!

- Minna -










maanantai 26. tammikuuta 2015

Paikka Festivoille





Kaivoin kaappien kätköistä Festivot esille, ne ei ole viime aikoina löytänyt meillä paikkaa. Periaatteeni mukaanhan ne siinä tapauksessa pitäisi myydä, vaan en millään raaski. Joten tänään seikkailen Festivot käsissä ristiin rastiin kotia. Etsin juuri sitä täydellistä paikkaa ja voi hyvin olla että se on taas kaapin perällä. Haluaisin niin antaa näille uuden mahdollisuuden, mahdollisuuden jälleen hurmata minut.


Mukavaa maanantaita!

- Minna -






maanantai 3. marraskuuta 2014

Keräilyn kohteita









En ole mikään keräilijä luonteeltani, ainoastaan Iittalan Kivi Tuikut ovat olleet keräilyni kohde. Aina tilipäivänä ostin uuden ja niitä onkin meille kertynyt aika monta kappaletta. No, onko ne meillä käytössä, eipä juuri. Ne ei vaan ole oikein paikkaansa löytänyt, vaan pölyttyvät kaapin perukoilla. En niistä kyllä raaski luopuakkaan, olen ajatellut, että jos joskus haluan väriä kattaukseen, tuikuilla se syntyisi helposti. Nyt lähdenkin kattamaan kahvipöytää ystäville joita en ole moneen vuoteen tavannut, ehkä tänään on se jos joskus päivä.

Olisi kiva kuulla, mitä keräilyn kohteita muilla on.

Mukavaa uutta viikkoa!

- Minna -








keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Fire




 





No, onkos tullut joulu kevään keskelle?
Sain meinaan joulukalenteri voiton tänään kotiin.
Palkinto vaihtui matkalla, mutta tästä olen  erittäin iloinen, 
tämä Nathalien Lahdenmäen suunnittelema Fire kynttilälyhty 
sopii erittäin hyvin valikoimaani.
Upea on !
Ja kyllä minulla on ollut hurja 
arpaonni,
joulukuussa tämä ja viime viikolla kirjavoitto.
 pitäisi varmaan pistää lotto vetämään.
Olen niin kiitollinen näistä voitoista.
Joten kannattaa osallistua blogien arvontoihin.


- Neiti Harmoniaa - 


maanantai 11. helmikuuta 2013

Lepopäivä



Tänään ei oikein jaksa,
ei edes valokuvata,
nautin vain olemalla 
tekemättä yhtään mitään.
Tänään enkeli-iltaan, 
sekö minua jänskättää vai
viikonlopun shamppanjat väsyttää.
Huomenna varmasti energiaa taas,
vaikka muille jakaa.
Tai ehkä kun viime viikolla rehkin,
tällä viikolla vain olen.
Senkin taidon osaan oikein hyvin,
enkä tunne siitä huonoa omatuntoa.

Oikein mukavaa viikkoa kaikille!! 

Haleja

- Neiti Harmoniaa -


lauantai 2. helmikuuta 2013

Lenkkilöydön asettelua






Eilen kävelylläni,
löysin tämän oksan.
Olen pitkään haaveillut,
lehtikuusen oksasta,
mutta en mistään löydä sellaista,
tämä tupsahti eteeni.




 Uusi hylly olohuoneessa,
hakee vielä vähän 
asukkaitaan
vai käykö niin,
että tavarat siinä
vaihtuvatkin 
tiuhaan tahtiin?




Tämä mitätön
pieni oksan
inspiroi minua 
osallistumaan
talviseen kattaus  
kisaan,

kisan tiedot tästä


 



 Tämä sininen lasipullo,
on ollut kaappini
perimmäisessä nurkassa
monta monta vuotta.
Nyt pääsi pääpaikalle.




 

 Tämän kynttilänjalan,
taas olen vaihtanut
ystäväni kanssa,
silläkään ei 
ole ollut arvoistaan
paikkaa aikaisemmin.

 



Joten olen tyytyväinen
hyllyyn,
siitä löytää varmasti
moni esine paikkansa,
aina hetkeksi,
mikäänhän ei ole
meillä pysyvää.


maanantai 21. tammikuuta 2013

Aurinkoa




Oi haluaisin ulos nauttimaan auringosta,
mutta pöpö iski minuun
ja joudun vain ihastelemaan sisältä tuota kirkkautta.
Muutama kuvia oli pakko ottaa, 
niin kauniisti aurinko paistoi.
Jospa ne kuvatessa vielä tuplaisi tehonsa ja
saisivat minut kuntoon.

Testailen myös eri säädöksiä kamerassani,
kuvat ei välttämättä aina ole niin onnistuneita,
mutta kiva kokeilla ja leikkiä eri valoilla.


Yksinkertaisen kaunista





Kaunista ei ole ruokahuoneen pöytä,
missä vielä kaikki Ikean kamat kasassa.
Yleensä ne löytää paikkansa samoin tein.
Pöpö pisti petiin,
joten siinä ne kiltisti pöydällä odottaa.
Miten se karmea määrä uutta tavaraa,
sitten aikanaa taas häivää kotiin.
Yks kaks ja kaikki tarpeellinen on poissa.


 


Tavara kyllä aina löytää paikkansa,
olen tosiaan hieman tutustunut
Fengshuihin ja siinähän kaikki alkaa,
ylimääräisen, ikävien, turhien tavaroiden
pois heittämisellä
ja sen hyvin osaanki,
mutta myös sen, että aina tulee
uutta tilalle.
Ehkä se on tarkoituskin, 
vanha ulos ja uusi tilalle.
  Meille on tehty mielenkiintoinen Fengshui 
konsultaatio kotona
ja sitä hieman tällähetkellä opiskelen.
Siitä enemmän toiste.


Mukavaa viikkoa kaikille,
tästä tehrään tyytyväinen tammikuu!!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kastehelmi

Taustalla poikani tekemä Willow Tree asetelma

Miten ihmeessä meille on ilmestynyt näitä? En ollenkaan ymmärrä, niitä ei pitänyt meiltä löytyä. 
Mutta niin ihana yksinkertaisuudessaan, vain kaksi meille tuli, ei yhtään enempää. Keräilen aina jotain sarjaa, kivituikkuja olen kerränyt monta vuotta, mariskoolejakin on ihan tarpeeksi.
Ehkä kuitenkin olisi nyt näiden vuoro, vaikka edellisessä postaukse ssa juuri vannotin, että mitään en enää osta, he he heeee. 
Keräilijä on kai ikuinen keräilijä.

torstai 6. joulukuuta 2012

Askartelua


Kaapistani löytyi iso kasa joulukoristeita, mitä en ole vuosiin käyttänyt. Joten ajattelin niitä tuunata hieman. Ostin hopeista spray väriä ja siinä se, niin helppoa ja mikä muutos. Nyt kun voisin rajoittaa tuota spreijaamista, kohta kaikki on muuttanut väriä. Huomenna mene ostamaan valkoisen pullon ja katsotaan mitä sitten saan aikaiseksi.


Enkeli on eteisessä, Iittalan aalto vadilla, kynttilöiden kanssa, toivottamassa kaikki tervetulleeksi. Tuohon voisi ujuttaa vielä jouluvalot, mutta katsotaan.




Tästä aloitin




jo on hopeeta täytyy kehitellä jotain punaista. Onneksi spray loppui, muuten kaikki olisi kohta hopeaa.

Ja sitten siitä tulikin musta



 
Vielä valkoiset nauhat pukille, kyllä tämä on se viimeinen versio
Vielä ehkä valkoista nauhaa ja pukki sai jouluruusun kaveriksi

Tämän spraymaalaamisesta pitää vielä kertoa tarina:
Kaiken tämän maalaamisen ja muun teen aina kotonani sisällä. Hyvin olin laittanut sanomalehtiä lattialle, ennen sprayaamisen aloittamista. No, mustalla en ollut ennen tehnytkään. Yhtä äkkiä ihmettelin miten koko lattia oli täysi minun jalan jälkiä pitkin olohuonetta. Nyt tiedän että musta spraymaali leviää pölynä hyvin pitkälle ja tosi kiva kun on vaaleat matot, ei tosin ole enään, vaan kaikki matot mustia jalanjälkiä täysi. No, tälle ei voi kuin nauraa. Ensi kerralla mustalla ulkona.

Pääasia pukki on hieno