sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Mikä viikko



Pöytä kuormalavoista


Tiistaina lähdin vähän hommiin pääkaupunkiseudulle. Siellä sitten vierähtikin yllättäin neljä päivää. Yksi kuvauskeikka ja serkun muutto. Muutto haaveet kyllä kariutui vähäksi aikaan. Enpä muistanut mikäläinen projekti muutto on, kun en ole kahteenkymmeneen vuoteen muuttanut. Se hyvä puoli oli tässä kokemuksessa, että meillä alkaa tavaroiden karsiminen. Ensin kuitenkin yritän palautua urakasta Netflixin, sisustuslehtien ja mobilaatin avulla. Oma koti kullan kallis!

Kivaa sunnuntaita!

- Minna -

4 kommenttia:

  1. Muutto saa kyllä aina muistamaan sen, että tavaroista voisi luopua vähintäänkin aina silloin, kun on hankkimassa jotain uutta. Mielellään vielä niin, että luopuu kolmesta vahnasta kun ostaa yhden uuden. Seuraavaa muuttoa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ehkä tosiaan aika minunkin muuttaa. Tosin aloin tyhjentämään kaappeja ja kahden päivän aikana 5 roskasäkillistä. Voi miten meillä voikin olla niin paljon roskaa :D

      Poista
  2. Pitkästä aikaa kylässä täällä! Muutto on kyllä rasittavaa, mekin muuttelimme edes takaisin pakon edessä. Mutta toisaalta, saapahan nurkat tyhjiksi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kun tulit kylään :D Raivauksen aloitin, taitaa kyllä muutto siirtyä. Koti tuntuu ihan uudelta kun on nurkat siistejä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!