Näytetään tekstit, joissa on tunniste musta seinä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musta seinä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Maanantain kohokohdat




- Kaksi päivää terassilla auringonpaisteessa
- naama punottaa
- haluaisin tuohon keinutuolin paikalle 
värikkään nojatuolin
- koulu viikko
- mikä ihana valo täyttää kodin vielä illallakin
- hyvä mieli


Mukavaa uutta viikkoa!

- Minna -






keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Voihan musta seinä




Pimeää on, pitkään meni ettei se minua häirinnyt, mutta nyt alkaa tuntumaan. Joten arvatkaas tuntuuko tuo musta seinä synkältä? Todellakin tuntuu ja juuri nyt on sellainen tunne, että seinä voisi olla vaikka kirkkaan punainen tai keltainen. Harmikseni tai kenties onnekseni, kotoa ei löydy maalia. Voi olla myös hyvä, että seuraavat kaksi päivää olen koulussa, niin ehtii tuo värikäs aha elämys hävitä.

Kyllä se tästä kirkastuu!

- Minna -




maanantai 8. kesäkuuta 2015

Uuden kynnyksellä





Päässä pyörii kaikenlaista, olen aivan uuden edessä. Tällä viikolla olen menossa tekemään opintosuunnitelman, joten asiat etenevät askel askeleelta. Tuntematon pelottaa, mihin olenkaan itseni pistämässä. Tosin nyt olen kuunnellut vain itseäni ja toiminut täysin sen mukaan. En kenenkään odotusten, muiden ehdotusten, enkä todellakaan tee niinkuin kuuluu tehdä. Pala palalta usko itseeni on kasvanut, luottamus omiin valintoihin, omiin tekoihin.  Epävarmasta ihmisestä on kasvanut varmempi. Kaikki työ minkä olen sen eteen tehnyt, alkaa nyt tuottamaan hedelmää. Vihdoin uskon, olen hyvä juuri sellaisena kuin olen, omana itsenäni. Kovan kuoreni olen laittanut naulakkoon roikkumaan, lopullisesti.  



- Minna -









sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tarvitaan isompi pöytä




 Tapaninpäivänä kokoonuimme meille ruokailemaan, 9 henkeä sain juuri ja juuri mahtumaan tämän pöydän ympärille (kunpa jonain päivänä oppisin kuvamaan myös näissä tilanteissa ja saisin edes joskus kattauksestakin kuvia). Eilen pöytä täyttyi nuorista, heitä oli kaikkiaan kahdeksan. Voi nuorten naurua ja höpötystä, sitä olisi pitänyt nauhoittaa varastoon pahan päivän varalle. Ihanaa, kun saamme kotiimme paljon vieraita, mutta tuo pöytä alkaa käymään meille aivan liian pieneksi. En halua siitä luopua, mutta jollain keinolla se pitäisi saada suuremmaksi. Mietin isoa lasilevyä, uudet reunat laudoista, jotain. Olisiko teillä hyviä ideoita? 

Mukavaa sunnuntaita!

- Minna -



tiistai 28. lokakuuta 2014

Mattamustaa





Juhlat juhlittu, olipa mukavaa tavata ihmisiä blogien takaa, mitä upeaa naisenergiaa. Vähän tosin harmittaa että minun energia loppui kesken juhlien, rankka viikko vei näköjään voimat. Se hyvä puoli, kun menee aikaisin nukkumaan, niin jaksaa seuraavana aamuna. Joten sunnuntaina suuntasin kohti Ikeaa. Meillä näköjään tekee valtausta mattamusta. Viime viikolla sain ihanat Madame Stoltzsin mattamustat pullot ja nyt vielä nuo laatikot hyllyyn. Mutta rajansa kaikella ja nyt on meidän musta kiintiö täynnä, laitan itselleni kiellon ostaa mitään mustaa. 

                                                                             Ihkuu tiistaita!

                                                                                 - Minna -









tiistai 29. heinäkuuta 2014

Yrteistä kimppu





 Pihallani kasvaan monelaisia yrttejä, joka vuosi suunnittelen niiden kuivaamista talven varalle, mutta mutta. Ihailen niiden hempeitä kukkia ja niitä aika ajoin poimin sisälle maljakkoon. Nyt oli korianterin ja oreganon kukkien vuoro koristaa ruokahuonetta.

- Minna -


tiistai 27. toukokuuta 2014

Ilmaista iloa






Kesän yksi ihanuus on omalta pihalta poimitut tuoreet kukat. Kohta koko piha täytyykin huumaavasta syreenin tuoksusta ja kun ne lopettavat kukintansa pian aloittaa pioni.  
Ilmaista iloa!

Tarkkaavaiset huomaavatkin kuvasta, että ruokahuoneestamme on taulu hävinnyt. Muru sai tarpeekseen tässä yksi päivä, eikä kestänyt taulua enää. Repäisi sen seinältä ja sanoi "mä teen tohon uuden". Jännittyneenä odottelen, mitä se Muru tällä kertaa keksii, ilmaista iloa sekin!


- Minna -




keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Muuta ei sitten tarvitakkaan






Täyttyykö pöytä ystävistä vai vietetäänkö Murun kanssa kaksistaan. Kipaistaanko huomenna vappulounaalle, nautitaanko kotona vai mennäänkö piknikille. Meillä ei nykyään turhia suunnitella, mennään hetki kerrallaa ja  tehdään sitä mikä tuntuu juuri sillä hetkellä oikealta. 

Tänään nautitaan herkullisista lämpimistä Mummin munkeista. Vapun kunniaksi voisin avata pullon kuplivaa, laittaa serpentiinit kaulaan, vappulasit silmille ja olla hyvin iloisella mielellä.  



Iloista vappua!


- Minna -


torstai 27. helmikuuta 2014

Ruokahuoneemme





Jaksan edelleen iloita siitä, 
että eräänä syyskuun päivänä,
tartuimme Murun kanssa vasaraan ja 
seinän kimppuun hyökkäsimme. 
Tämä ex makuuhuone, ex työhuone,
ex varastotila koki täydellisen muutoksen, 
kun keksimme tehdä siitä ruokahuoneen.
Kaipasin tilaa missä voisimme 

rauhoittua ruokailemaan, 

eikä kokkaus sotkut häiritsisi. 
Niin syntyi tilasta, mikä oli monta vuotta 
vailla merkitystä, ihan lempi paikkamme.
Paikka mikä tekee ruoasta, 
kuin ruoasta meille juhlavamman.

Vaikka joka päivähän sitä pitäisi 

juhlavasti ja arvokkaasti 

pöydän antimista nauttia.

Niinpä tänään laitoin pöydän koreaksi, 

ihan vaan torstain kunniaksi, 
 ihan sinne keittiöön,  
kokkaus sotkujen sekaan,  
ihan vain itsellemme ja
voi kuinka nautimme!


- Minna -







keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Bloggaajat uutisissa



Uusi vuosi alkoi ilman pääkipua, virkeänä aamupuurolla.
Jospa tänä vuonna aloittaisinkin jo nyt kesäksi kuntoon kamppanjan,
enkä vasta viime hetkellä toukokuussa.
Tässä voisikin olla uuden vuoden lupaus,
panoistaisin ruuan laatuun ja siihen että söisimme terveellisesti ja oikein.
Juu tämä pistetään käytäntöön.

Eilinen muodostuikin jännitysnäytelmäksi,
kun sain ilmoituksen, että me Kotona Hangossa- bloggaajat 
olemme Ylen uutisissa. Kädet alkoi täristä, pelotti ja jännitti.
Majoituin hermokävelylenkin jälkeen tv:n eteen ja 
mikä helpotus, ei se ollutkaan niin kamalaa.
Ainahan kriittinen ihminen voi itseään kritisoida,
mutta mainos Hangolle, mainos meille bloggaajille ja 
ehkä tuon myötä muutama uusi lukijakin voi tiensä löytää tänne.
 Nyt ei ainakaan ole enään salaisuus tämä blogini.
Osaankohan oikein linkittää,
ainakin Meidän harmonian facebookissa toimivalinkki,

Totesi tänä aamuna, että tuolle ruokahuoneen
seinälle oikeesti pitää jotain tehdä, tai siis tiedänkin mitä,
maalata vielä kertaalleen vai onko tuo musta sittenkään se oikea väri.
Taulu meni takaisin eteiseen, joten nyt olisi hankinta edessä tai tai tai....
joten aikas normaalisti tämä vuosi alkaa,
taitaa mennä sisustamiseksi.
 
Pirteänä uuteen vuoteen!

- Minna -


torstai 5. joulukuuta 2013

Mitä, musta seinä

 
 
Eilen poikkesin Villa Himaan,
oi siellä oli ihanaa liitutaulutarraa ja kauniita teippejä.
Teenpä teipeistä kuusen, se olis se alkuperäinen ajatus.
Kotona sitten mallasin tarraa ruokahuoneen seinään,
ei ei kyllä se pitäisi olla koko seinä sitten musta.
No, mitä tekee Minna, 
kaivaa  vanhat maalijämät kaapista ja alkaa maalaamaan.
Pelotti riittääkö maali, riitti se, tosin vielä pitää kerta vetää.
Seinä saa olla kyllä epätaisainen, rosoinen, 
luonnossa tosin epätasaisuus ei näy niin hyvin, kuin kuvissa.
Vajaa kaksi tuntia ja seinä valmis, jeee!!!
Siirsin eteisen taulun tuohon, mutta kyllä pitäisi olla vaakaan taulu.
Joten ehkä taulu tai peili ostoksille.
Kristallikruunukin siirtyi tänne ja tykkään kovasti,
ihana mustan seinän kanssa. Mutta kuka pyyhkisi siitä pölyt?
Tämä todistus siitä, mitä hyvä sisustusliike saa aikaan,
herättää inspiraation!!


No, mihis hävis pääkallot, mihin tuli teippi ja tarrat,
siitä sitten toisella kerralla.
Nyt kaivan iltapuvun esiin ja valmistaudun juhliin.

- Minna -