Uusi vuosi alkoi ilman pääkipua, virkeänä aamupuurolla.
Jospa tänä vuonna aloittaisinkin jo nyt kesäksi kuntoon kamppanjan,
enkä vasta viime hetkellä toukokuussa.
Tässä voisikin olla uuden vuoden lupaus,
panoistaisin ruuan laatuun ja siihen että söisimme terveellisesti ja oikein.
panoistaisin ruuan laatuun ja siihen että söisimme terveellisesti ja oikein.
Juu tämä pistetään käytäntöön.
Eilinen muodostuikin jännitysnäytelmäksi,
kun sain ilmoituksen, että me Kotona Hangossa- bloggaajat
olemme Ylen uutisissa. Kädet alkoi täristä, pelotti ja jännitti.
Majoituin hermokävelylenkin jälkeen tv:n eteen ja
mikä helpotus, ei se ollutkaan niin kamalaa.
Ainahan kriittinen ihminen voi itseään kritisoida,
mutta mainos Hangolle, mainos meille bloggaajille ja
ehkä tuon myötä muutama uusi lukijakin voi tiensä löytää tänne.
Nyt ei ainakaan ole enään salaisuus tämä blogini.
Osaankohan oikein linkittää,
ainakin Meidän harmonian facebookissa toimivalinkki,
Totesi tänä aamuna, että tuolle ruokahuoneen
seinälle oikeesti pitää jotain tehdä, tai siis tiedänkin mitä,
maalata vielä kertaalleen vai onko tuo musta sittenkään se oikea väri.
Taulu meni takaisin eteiseen, joten nyt olisi hankinta edessä tai tai tai....
joten aikas normaalisti tämä vuosi alkaa,
taitaa mennä sisustamiseksi.
taitaa mennä sisustamiseksi.
Pirteänä uuteen vuoteen!
- Minna -
Vaude vau!! :)
VastaaPoistaSanos muuta ja kyllä jännitti :)
PoistaKiva kun vinkkasit - me muualla kuin Uudellamaalla asuvat emme olisi tuota huomanneetkaan muuten. Hienosti tehty juttu, hurmaavat haastateltavat♥
VastaaPoistaNiin tosiaan se ei näy kuin täällä Uudellamaalla. Kiva positiivinen sävy jutussa. Kiitos, hurmaavat haastateltavat hieman hermostuneita ;)
PoistaOi, hieno ja hyväntuulinen juttu! :) Onnea uuteen vuoteen!
VastaaPoistaTykkäsin itsekin, että juttu oli tehty kivan positiiviseksi. Onnea myös sinulle vuoteen 2014.
PoistaHienoa! Hyvin loppui ja alkoi vuosi :)
VastaaPoistaVoisi sanoa, että aika täydellinen vuosi kaiken kaikkiaan :)
PoistaMitä luulet, vaikuttaako tai tuleeko vaikuttamaan jatkossa kirjoituksiin se, että "blogi on mukana mainostamassa Hankoa"?
VastaaPoistaIhan vanhaan malliin jatketaan, sisustus juttuja ja aika ajoin kävelylenkeillämme kuvaamme Hankoa. Blogi ei muutu muuksi ja jos sellaista on havaittavissa, toivon siitä palautetta.
PoistaHyvinhän se meni, oli ihanan hyväntuulinen juttu :)
VastaaPoistaIhanaa uutta vuotta! :)
Kiitos, paremmin kuin osasin odottaa. Positiivisuus jutussa oli kyllä parasta :)
PoistaOikein ihanaa uutta vuotta myös sinulle <3