Syy tähän kuvaan on valokuvaus tehtävä,
aiheena nostalgia.
Ensimmäisenä tuli mieleen, nämä kaksi asiaa,
kengät ja vauvapaita.
Näillä kengillä minä olen temmeltänyt.
Tai oikeastaan kontannut.
aiheena nostalgia.
Ensimmäisenä tuli mieleen, nämä kaksi asiaa,
kengät ja vauvapaita.
Näillä kengillä minä olen temmeltänyt.
Tai oikeastaan kontannut.
Jalkani oli vino ja kengät oli tarkoitettu sen suoristamiseen.
Jouduin näitä käyttämää yötä päivää.
Jouduin näitä käyttämää yötä päivää.
Joten voi kai sanoa, että sen aikaiset terveyskengät.
Kenkiin kuullemma laitettiin vielä pahvia lisätueksi.
Joten jos toinen jalka edelleen sivulle harottaa ja
rakastan kauniita pehmeitä kenkiä,
voisiko tässä olla syy.
Kenkiin kuullemma laitettiin vielä pahvia lisätueksi.
Joten jos toinen jalka edelleen sivulle harottaa ja
rakastan kauniita pehmeitä kenkiä,
voisiko tässä olla syy.
Alla isäni ensimmäinen paita, mikä on tehty
isoisäni sodassa käyttämästä lumipuvusta.
Kangasta ei ollut, joten kaikki mahdollinen
piti hyötykäyttää.
Tänä päivänä on vaikea kuvitella tilannetta,
ettei olisi kangasta vaatteisiin.
Tänä päivänä on vaikea kuvitella tilannetta,
ettei olisi kangasta vaatteisiin.
Tämä kuva pisti miettimään.
osaanko tarpeeksi arvostaa asioita?
osaanko tarpeeksi arvostaa asioita?
Yritän kovasti,
arvostaa olemassa olevaa,
nähdä ympärillä olevan kauneuden ja
tässä hetkessä onnellisuuden.
Nautitaan kaikesta ympärillämme!
nähdä ympärillä olevan kauneuden ja
tässä hetkessä onnellisuuden.
Nautitaan kaikesta ympärillämme!
- Minna -
Ihanat, aivan saman näköiset kengät kuin omat ensiaskelkenkäni. :)
VastaaPoistaOnhan ne aikas suloiset, kuluneet pienet kengät :)
PoistaHellyyttävän suloiset kengät :)
VastaaPoistaTuollaiset vuosimallia -69 :)
PoistaMun on hirvittävän usein vaikea arvostaa ympäröiviä asioita tarpeeksi. Liian usein saan itseni kiinni siitä, että valitan pienistä enkä oikeasti näe miten upeasti asiat on. Mä ajattelen kuitenkin niin, että jo se että ajattelee tätä asiaa on puoli voittoa. Ehkä huomenna muistan edes minuutin kauemmin kuin eilen, arvostaa tätä hetkeä.
VastaaPoistaSe niin helposti unohtuu, itselleni muistutuksia asiasta esim. jääkaapinovessa. Ihanaa tämä postaus sai ainakin yhden miettimään asiaa, niin iloinen siitä. Muistetaan tänään <3
Poista