lauantai 4. tammikuuta 2014

Juustoinen päärynä - punajuurisalaatti



Jokunen aika sitten instagramissa julkaisin kuvan tekemästäni salaatista.
Lupailin siellä resepitä tänne blogiin. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

2-3 punajuurta
1/4 tl suolaa
1 pkt aura sinihomejuustoa
2 päärynää
1/2 ruukkua viinisuolaheinää
1 ps Provencen salaattisekoitusta
1/4 pekaanipähkinöitä
1 pkt ilmakuivattua kinkkua

Päärynöiden marinaadi
1 dl vettä
1/2 dl sokeria
3 rkl etikkaa
 
Kastike
1/2 dl oliiviöljyä
3 rkl valkoista valsamiviinietikkaa
ripaus suolaa
ripaus musta pippuria

Sekoita veteen sokeri, kunnes liukenee, lisää etikka.
Kuori ja leikkaa päärynät oikein ohuiksi viipaleiksi esim. juustohöylällä.
(ei liian pehmeä päärynä, muuten hajoaa marinaadissa)
Pane päärynäviipaleet sokeri-etikkaliemeen.
Anna päärynöiden maustu jääkaapissa noin tunti, valuta viipaleet hyvin. 

Keitä punajuuret, jäähdytä, leikkaa ohuikis lohkoiksi.
Mausta suolalla

Sitten vain kasamaan laakealle vadille ensin salaatit ja 
sitten muut tilpehöörit. Juusto isoina lohkoina. Pähinät hieman murskattuina. 
Päälle kastike.

En ole ruoka bloggaaja, enkä taida olla ruokakuvaajakaan,
tämä kännykkäkuva saa nyt kelvata.

Makoisa viikonloppua!

- Minna -
 


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On aikas herkullinen, tai itse ainakin tykkään hurjasti punajuuresta ja sinihomejuustosta. Tosin tuohon käy myös vuohenjuusto. Laakealle tarjoiluastialle noista aineksista saa loihdittua vaikka mitä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!