Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus ja suhteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus ja suhteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Uudet tuulet ja kiitokset






Elämä on täynnä ihania asioita, eteen voi tulla yllättäviä ja ennalta arvaamattomia kohtaamisia ja tilanteita.  Kaikkihan ne tarkoituksella tulee, jotain meille opettamaan. Onneksi jokainen voi itse valita, miten asiat vastaanottaa. Annatko mahdollisuuden, ohjaako pelko ja pakenet vai tartutko tilaisuuteen ja katsot mitä tuleman pitää. Todellakin helpommin sanottu, kuin tehty.

Minä koin viime vuoden marraskuussa varsinaisen yllätyksen, kun eteeni tulla tupsahti ihminen joka vei minulta jalat alta (tai no ehkä minä kerrankin uskalsin tupsahtaa jonkun toisen eteen). Kohtasin ihmisen joka ei lähtenyt karkuun (tai no melkein ensin lähti, mutta tulikin toisiin ajatuksiin) ja sain mahdollisuuden. 

Tapasin ihmisen johon voin luottaa, ihmisen joka on minulle hyvä ja ymmärtää. Turvassa, toisen ihmisen rinnalla, pikkuhiljaa, askel kerrallaan, sain mahdollisuuden kasvaa, tilaisuuden kohdata kaikki kipupisteet mitä parisuhde minulle aiheuttaa. Peilaamme toisesta omat kipumme, se on yksi parhaista opeista tämän vuoden aikana ja nyt ymmärrän täysin mitä peilaaminen tarkoittaa. Olen kysynyt itseltäni monta kertaa, miksi tietty tilanne saa minut reagoimaan tietyllä tavalla. Usein olen löytänyt vastaukseni itsestäni omista kivuista, en suinkaan toisesta. 

Helpommalla olisin päässyt, jos olisin jatkanut kipupisteiden kätkemistä kroppani sopukoihin, siellä missä ne on vuosia olleet mahdollisimman syvällä, ettei vaan tunnu miltään. Helppoa elämää? Kyllä, ehkä, mutta kiitos minulle riitti, liian monta vuotta yksin, tunteet kätkettyinä, uskaltamatta. Kaiken kivunkin uhalla, nyt nautin tästä mahdollisuudesta, askel ja päivä kerrallaan, toivoen että jonain päivänä kipu on kokonaan poissa ja tunnen vain suurta pyyteetöntä rakkautta. 

Nyt kun on reilu vuosi toisiin tutustumista takana, voin todeta että onpa ollut mieletön matka toiseen ihmiseen ja itseeni. Kiitos rakas tästä vuodesta! Vaikka olemme eläneet vaikeita aikoja, tämä vuosi on ollut yksi elämäni parhaista. Nyt todella tiedän mitä on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Vielä on paljon opittavaa, koettavaa ja tunnettavaa, mitä kaikkea ihanaa meillä onkaan vielä edessä, kiitos kun teet matkaan kanssani!

Kiitos teillekin lukijat tästä vuodesta, vähiin on jäänyt aika täällä blogissa, lupaan ryhdistäytyä ensi vuonna. Taitaa täällä blogissakin tuulla uudet tuulet,  sisustus jää vähemmälle, keskityn enemmän omaan elämääni ja siihen mitä tämä uusi rakkaus tuo tullessaan. Toivottavasti te pysytte edelleen matkassani mukana.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta!

- Minna -


lauantai 13. huhtikuuta 2019

Uskaltaako sydämen avata?




Kevättä rinnassa, se tarkoittaa varmasti eri ihmisille eri asioita. Minulle se tarkoittaa heräämistä talviunilta, piristymistä ja kotoa pois lähtemistä. Viime talvi oli kyllä todella poikkeuksellinen, sillä olen ollut harvinaisen aktiivinen ja poistunut kotoa ehkä liiankin monta kertaa.  

Kevät on myös unelmien ja haaveiden aikaa. Herään eloon ja mielessä kutkuttaa niin uusi kesämekko kuin toivokin. Mieli on toivoa täynnä, mitä kaikkea tämä kevät tuo tullessaan. Kesän tietysti, mitä niin kovasti aina odotan, mutta tuo kevät tullessaan myös kaipausta ja kipinää. Sydän täynnä tunnetta, siitä miltä tuntuisi avata se kokonaan. Sepposen selälleen jos sen päästäisin, niin mitä silloin tapahtuisi? 

Kyllä vaara on suuri, iso riski satuttaa itsensä. Onhan se niin ettei mitään voi saada jos ei uskalla asettaa itseään alttiiksi. On niin helppo juosta karkuun, vetäytyä juuri hetkellä kun haluaisi päästää tunteet irti. Pelottaa, kauhistuttaa ja pikaspurtti koputtaa olkapäällä. Jos silti jäisin, kohtaisin pelkoni, veisikö se minua eteenpäin, olisinko vihdoin valmis kohtaamaan ihmisen avoimena, valmis todella tuntemaan? Ihmisen, jonka kanssa yhdessä rakentaa jotain ihanaa, kestävää ja pysyvää. Kaksi rikkinäistä, sydämet avoinna, hetki kerrallaan, luoden luottamusta ja uskoa. Uskoa, että jokainen ansaitsee hyvää, uskoa että on olemassa kahden ihmisen välistä täydellistä kunnioitusta ja arvostusta. Voiko kaksi rikkinäistä yhdessä kasvaa antamaan ja vastaanottamaan koko sydämmellään, kaiken sen mitä jokainen ansaitsee. 

Milloin on valmis, tämä kysymys on viime aikoina pyörinyt ilmassa. Sitä kun kukaan ei voi sanoa, joku oikea ihminen voi sen avata hetkessä, toisen kanssa pitää edetä hitaasti ja jonkun kanssa ei aukene ikinä. Niinkuin olen aina sanonut, jokainen ihminen joka tulee eteemme, oli sydän sitten supussa tai avoinna, tuo jotain tullessaan. Jokaisen uuden ihmisen mukana tulee kompastuskiviä, juuri niitä mistä tulee vielä oppia, jotta pystyisi olemaan täysin auki, valmis ottamaan riskin, valmis tunteen vietäväksi, valmis rakastumaan. Jälleen kerran totean, vielä on paljon oppimista.


Todella tunteiden vallassa tänään Minna


Kaikki sinkut tervetuloa helluntaina upeaan Hankoon, sillä silloin järjestetään ensimmäinen Rakastu Hangossa -tapahtuma. Tapahtuman tarkoituksena on koota sinkut yhteen, hauskan ohjelman, rennon meiningin ja kivojen kohtaamisien merkeissä. 


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Luottamus ja pyyteetön rakkaus





Ystävyys ja ihmisuhteiden merkitys on ollut minulla viime aikoina todella paljon pinnalla. Olen miettinyt eri ihmisten merkitystä elämässäni ja mitä kaikkea olen heiltä oppinut ja saanut. Minulla on ollut aina vaikea luottaa ihmisiin ja siksi myös ihmissuhteet ovat saattaneet olla koetuksella. Viime vuosina olen kuitenkin uskaltanut luottaa aivan uudella tavalla ja askel kerrallaan mennään eteenpäin.

Luottamus saattaa myös tuoda eteen pettymyksiä. Tärkeä ihminen ei välttämättä ollutkaan sitä mitä kuvitteli, tai hän saattaa kadota juuri kun häntä eniten tarvitsisi. Voi myös käydä aivan päinvastoin, ihmisen jonka ajattelit poikkavan elämässä vain hetkellisesti, osoittautuukin kultaakin kalliimmaksi. 

Opetuksena kaikesta poimin sen, että jokainen ihminen joka eteemme tulee, tulee sitä tarkoituksesta. Kun avaa sydämensä ja antaa mahdollisuuden, saattaa löytää jotain odottamatonta ja todella arvokasta. Luopumisen tuskaa on turha potea etukäteen, sillä kaikki ovat elämässämme juuri sen ajan kun heidän on tarkoituskin olla. 

Kun vielä oppisi pyyteettömästi rakastamaan, koska rakkaushan ei ole toisen rajoittamista vaan toiselle täydellisen vapauden antamista. Se ei pyydä eikä vaadi mitään ja mahdollistaa molempien kasvun juuri sellaisiksi kuin olemme. 

Näiden ajatusten kera, toivon tänään saavani katsoa kauniisti toista silmiin ja tuntea juuri sillä hetkellä täydellistä onnellisuutta. Luottaen siihen, että mikä sydämestä tulee, se käy sydämeen. 


Hyvää ystävänpäivää!

- Minna -




maanantai 21. maaliskuuta 2016

Mikä viikonloppu!






Sain yllättäin tilaisuuden lähteä mukaan Tahkolle ja 
onneksi lähdin. Onpa ollut super hauska viikonloppu.
No, mitäs me siellä Tahkolla?

- tanssittiin pöydillä (niinkuin tässä kuvassa)
- maattiin mökin lattialla ja naurettiin
- otettiin aurinkoa terassilla
- irroteltiin
- taisipa joku jopa ulkoiluttaa suksia.

Tämän voimalla jaksaa taas pitkään.

Kiitos Nette ja Katja mukavasta seurasta!

- Minna -




sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Sunnuntain syvällisiä




Viime postauksessa olin hukassa ja nyt pohdin syvällisiä. 

Taitaa kevät herätellä minua eloon, kotikoloon käpertyminen ja hiljaiselo vähenee.

Ystäväni kanssa pohdimme perjantaina suhteita, niitä vanhoja menneitä ja uusia mitä odotamme. Kumpikin omalla sohvallaan villasukat jalassa, toinen söi suklaata ja toinen jäätelöä. Haluammeko todella, uskallammeko sittenkään ja miksi niin helposti takerrumme vanhaan. Niin ja miksi ihmeessä se prinssi ei tule meitä sohvalta hakemaan.

Kyllä ihan selvästi kevättä rinnassa...


- Minna -


ps. kuva on minun tekemä kortti, mihin olen yhdistänyt kaksi eri kuvaa. Alkuperäiset kuvat, klik ja klik









sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Erityisesti ystävänpäivänä!




Näin ystävänpäivänä haluan erityisestä muistaa teitä kaikkia ystäviäni, niin uusia kuin vanhojakin, sydänystäviä kuin myös hyvän päivän tuttuja. Haluan kiittää, että saan olla osa teidän elämää ja että olette osa minun elämääni. Kiitos kannustuksista ja kommenteista, yhteisistä hetkistä, itkuista ja nauruista. Niin paljon rikkaampaa on elämäni teidän ansiostanne ja olen iloinen teistä jokaisesta. Niinhän sitä sanotaan, että jokaisella kohtaamallamme ihmisellä on jokin merkitys.

Hyvää Ystävänpäivää!

- Minna -




sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kylässä





Kyl mää oon vähän hassu, ei voi kuin jälkeenpäin nauraa itselleen. Perjantai aamuna istahdin junaan kädet täristen ja tutisten. Niin jännitin vanhan ystävän tapaamista ja miten turhaan. Kaikki oli ennallaan ja jatkoimme siitä mihin 25 vuotta sitten jäimme. Olipa ihanaa olla kylässä kodissa mikä oli niin täynnä elämää. Nuoret ystävineen, vanhemmat vieraineen kaikki sulassa sovussa keskenään. Koti oli täynnä lämpöä ja rakkautta. 




Erkkerin nojatuoleissa turisimme. Taisinpa juuri pari postausta sitten mainita jotain sinisistä yksityiskohdista, tässäpä kodissa niitä olikin jo. Ihailin niin noita vanhoja pulloja ikkunan edessä.




Talon isäntä oli emännän pyynnöstä tehnyt tarpeeksi suuren ruokapöydän, jotta olisi tilaa monelle ruokailijalle ja hänen kauniille kattauksille. Olipa isäntä myös painanut lamppujen tekstit. Tässä kodissa todella puuhastellaan, toteutetaan unelmia ja nautitaan elämästä. Kiitos, että sain vierailla ja jakaa kuvat kauniista kodistanne, kohta nähdään uudestaan.


- Minna -