keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Muutosten vuosi




Vuosi 2014 tulee olemaan ikuisesti muistoissani muutosten vuotena. Koti on vuoden aikana kokenut vapautumisen kaikesta ylimääräisestä tavarasta ja roinasta. Maalipensseli on heilunut tiuhaan tahtiin ja värimaailma on muuttunut hurjasti. Hankintoja tänä vuonna on tehty vain muutama, hyvin harkitusti. Aivan tavoitteeseen, en osta mitään uutta, en kylläkään päässyt. Merkittävimmät muutokset ovat kuitenkin olleet henkilökohtaisia. Vuosi ei ole ollut helppo, itsetutkiskelu, uuden oppiminen ja asioiden oivaltaminen on ollut rankkaa aika ajoin. Kasvun paikka oli myös syksyllä päästää Muru maailmalle, sen aika oli yllättäin jo nyt.  

Ystävien ja läheisten merkitys on erityisesti korostunut tänä vuonna. En tiedä kuinka monta kymmentätuhatta minuuttia olen viettänyt puhelimessa heidän kanssaan keskustellen. Olen vuoden aikana mennyt kohti unelmaani ja saanutkin olla mukana mahtavissa projektissa, myös uskomattomia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia on minulle yllättäin tarjoutunut. Puhumattakaan upeista ihmisistä mitä olen saanut vuoden aikana kohdata, niin täällä blogissa kuin muutenkin. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä ja asiasta mitä vuosi 2014 on tuonut tullessaan. Niillä jokaisella on ollut jokin tarkoitus elämässäni, en välttämättä sitä juuri nyt oivalla, mutta oivallan sen kyllä.

Kiitos teille lukijat kuluneesta vuodesta, kauniista sanoistanne ja 
siitä että jaksatte olla matkassani mukana!

Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!

- Minna -



ensimmäisestä kuvasta kiitos Projekti Verkarannan Jutalle






16 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista blogista, täällä on aina ilo piipahtaa!
    Onnea ja ihania tapahtumia vuodelle 2015!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle AnuElina, kun aina jaksat minua ilahduttaa kommenteilla <3
      Kiitos, kuin myös sinulle, olkoon onni myötä vuonna 2015 <3

      Poista
  2. Ihana postaus ja aivan ihania ajatuksia! Olet niin upea nainen ja on ollut ilo tutustua <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä on pyörii paljon ajatuksia päässä juuri nyt :D Kuin myös sinä, toivottavasti pian taas pääsen vaihtamaan ajatuksia kanssasi <3<3

      Poista
  3. Kiitos itsellesi kauniista blogista. Tekstisi pisti vuoden aikana usein ajattelemaan mitä niiden takana oikein oli. Omassa elämäni vuoden 2014 aikana sattuneet tapahtumat pistää myös miettimään tulevaa ja taidanpa aloittaa tänä vuonna aamusivujen kirjoittamisen. Ihanaa vuotta 2015! terkuin Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun olet mukanamme ja kommenttisi aina ilahduttaa. Tekstien takana on useasti ollut paljon enemmän mitä olen kirjoittanut ja ehkä jonain päivänä uskalla rohkeammin paljastaa kulloisiakin tunnelmia. Tuo aamusivujen kirjoittaminen on hyvä ajatus. Itse kirjoittelen paljon vihkoon ajatuksia itselleni. Oikein ihanaa vuotta myös sinulle <3

      Poista
  4. Kaunis postaus (niikun sinulla aina). Olen onnellinen, että minulla tuollainen rakas ystävä kuin sinä Minna <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 kuin myös, ihanaa kun olemme löytäneet toisemme <3

      Poista
  5. Muutoksia, ylämäkiä ja alamäkiä.... Onneksi olen voinut jakaa näitä kaikkia sinun kanssasi <3 Onnellista uutta vuotta sinulle, Miimma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös, puhelinkeskustelumme ovat niin antoisia <3 Onnellista uutta vuotta sinullekin Frida <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!