Viime yönä ei nukuttu, erittäin harvinaista minulle. Tuuli tuiversi ulkona ja rämisteli meidän talon kattoa siihen malliin, että luulin sen vähintäänkin irtoavan. Välillä tuntui, että koko talo tärisi. Kukahan menisi katolle katsomaan, mikä siellä oikein metelöi. Minä en ainakaan uskalla, olen korkeanpaikan kammoinen.
Minua onkin viime päivinä oikein hemmoteltu ja autettu. Ihana Frida, Koti kaupungin laidalta on jakanut minulle oppimaansa ja auttanut testaamaan uutta kuvankäsittelyohjelmaa. Kärsivällisesti uudestaan ja uudestaan, kun eihän tähän päähän mikään mene kerralla, eikä kahdella, ehkä kolmannella. Eilen taas Mummi pesi lakanapyykkini, toi vielä kotiovelle kauniisti viikattuna. Kaupan päälle vielä tarjosi kahvit, herkullisten katkarapuleipien kera.
Sydäntäni lämmittää ja tulee hyvälle mielelle, kun on ihmisiä ympärillä jotka välittävät ja auttavat. Kiitos teille, toivottavasti voin pian tehdä vastapalveluksen kiitokseksi.
- Minna -
ps. Muutin tekstin kokoa, vieläkö näkee lukea?
Muutin jo takaisin isommaksi!
Mä lähetin mun omenaisella puhelimellani jo yhden kommentin, mutta ilmeisesti se on joutunut bittiavaruuteen.
VastaaPoistaAsia oli se, että tätä vartenhan ystävät on olemassa... autetaan silloin, kun apua tarvitaan! Sitäpaitsi, niin vähän, kun minä osaan photaria käyttää, niin ilo on vain minun puolellani, jos saan edes sitäkin pientä osaamistani jaettua. Olet ihana... ja soittele taas, kun tulee kysymyksiä:) I´m here:))))
Aurinkoa muyös sinulle sinne rannikolle.
Ihmeellinen on joskus bittiavaruus. Kiitos Frida, soittelen taas kun ongelmia ilmaantuu, ehkä nyt saan muistiinpanoista jotain selvää ;) Olet ollut iso apu ja ilman sinua olisin haronnut päätäni moneeen kertaan.
PoistaNiin juu... ja sitten piti sanoa, että tällaiselle ikänäköiselle tämä fonttikoko alkaa olemaan siinä ja siinä, että näkeekö lukea. Toisaalta... voisi olla muutenkin parempi, että hankkisin rillit:)
VastaaPoistaSitä vähän arvelinkin, että voi olla siinä ja siinä. Vielä vähän harkitsen mitä teen. Jotenkin haluaisi kevään kunniaksi muuttaa blogin ilmettä. Se on se aikuisnäkö, suosittelen, maailma kummasti kirkastuu :)
PoistaTäytyy myöntää, että olen niin sokea jo että en näe lukea. Mutta lasit täytyy uusia, joten jospa sitten taas kirkastuisi.
VastaaPoista-Sari
Taitaa olla vähän pientä, muutan takaisin isommaksi, niin on helpompaa :) Kiitos kommentista.
PoistaIhana taulu!
VastaaPoistaKiitos, lahja ystävältä :)
Poista