Viime yönä ei nukuttu, erittäin harvinaista minulle. Tuuli tuiversi ulkona ja rämisteli meidän talon kattoa siihen malliin, että luulin sen vähintäänkin irtoavan. Välillä tuntui, että koko talo tärisi. Kukahan menisi katolle katsomaan, mikä siellä oikein metelöi. Minä en ainakaan uskalla, olen korkeanpaikan kammoinen.
Minua onkin viime päivinä oikein hemmoteltu ja autettu. Ihana Frida, Koti kaupungin laidalta on jakanut minulle oppimaansa ja auttanut testaamaan uutta kuvankäsittelyohjelmaa. Kärsivällisesti uudestaan ja uudestaan, kun eihän tähän päähän mikään mene kerralla, eikä kahdella, ehkä kolmannella. Eilen taas Mummi pesi lakanapyykkini, toi vielä kotiovelle kauniisti viikattuna. Kaupan päälle vielä tarjosi kahvit, herkullisten katkarapuleipien kera.
Sydäntäni lämmittää ja tulee hyvälle mielelle, kun on ihmisiä ympärillä jotka välittävät ja auttavat. Kiitos teille, toivottavasti voin pian tehdä vastapalveluksen kiitokseksi.
- Minna -
ps. Muutin tekstin kokoa, vieläkö näkee lukea?
Muutin jo takaisin isommaksi!