sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kuplivaa kotiin / arvonta


SodaStream, vesi, raikashanavesi, juoma, ruoka ja juoma,

juoma, vesi,


Kaupallinen yhteistyö / SodaStream 

Keväällä aloittamani kuntoilu kamppanja myötä juon päivittäin vettä vähintään 2 litraa. Täytyy sanoa, että aika ajoin hampaat irvessä yritän päästä tavoitteeseeni. Joten kuin tilauksesta tarjoutui tilaisuus kaupalliseen yhteistyöhän SodaStreamin kanssa. Meillä juodaan nykyään kuplivaa joka päivä.




SodaStream, kuplavesi, vesi, raikas vesi


Nyt saan helposti vaihtelua päivittäiseen juomiseen, kun tavallinen vesi kyllästyttää, nappia painamalla minulla on raikasta kuplivaa. Toistaiseksi olen juomani maustanut sitruunalla, limellä ja mintunlehdillä. Mielikuvitus on vain rajana, makuyhdistelmiä tehdessä. Valmiita makuvaihtoehtoja on hyvä valikoima, minua kiinnostaa lähinnä kalorittomat makuvedet

Mieleeni tulee myös mainos, missä isot juomapullot lentelevät pitkin pihaa, kuuluin juuri tuohon katekoriaan. Nytpä ei enää tarvitse kanniskella. Lisäksi tässä on myös ekologinen puoli, muovijäte kun on suuri ja jatkuva paisuva ongelma. Uhkan pysäyttäminen vaatii kulutustottumusten muuttamista. Onneksi jo pienillä arkisilla teoilla voin vaikuttaa osaltani asiaan. Suomalainen hanavesi on oikea kansallisaarre. Pulloveden ostamisen sijaan teen mielummin hyvän teon ympäristön puolesta ja avaan vesihanan kotona. 




SodaStream Spirit -laite, SodaStream Spirit, kuplavesi, vesi




Joten nyt meidän työpöytää koristaa musta, moderni, tyylikkäillä yksityiskohdilla varustettu SodaStream Spirit -laite. Tässä tietopaketti laitteesta.


  • RedDot Design Award 2017 -palkinnon voittaja
  • ei tarvitse sähkö
  • sisältää uudelleenkäytettävät 2 x 1 L ja 1 x 0,5 L juomapullot
  • hiilidioksiidipullon, jolla hapotat jopa 60 litraa vettä
  • väreina musta ja valkoinen
  • 2 vuoden takuu
  • laitteen mitat 42,0 x 12,7 x 18,5


SodaStream Spirit -laite arvonta


Iloksenne voin tarjota myös teille mahdollisuuden nauttia kuplivaa kotona. Osallistu SodaStream Spirit -laite arvontaan kommentoimalla vaikka jotain piristävää päivään / juotko sinä tarpeeksi? / minkä makuisesta juomasta tykkäät / tai jotain muuta kivaa. Arvonta suoritetaan perjantaina 10.10. kello 16.oo. Onnea arvontaan, muistathan laittaa yhteystietosi. 


Nautitaan raikkaasta vedestä ja veden tuomasta hyvästä olosta!

- Minna -


62 kommenttia:

  1. Ehkä en juo tarpeeksi. Kupliva vesi kylmänä on kaikkein parasta.

    VastaaPoista
  2. Raikas vesi on ihan parasta! <3 Juon paljon vettä ja SodaStream on ollut jo pidempäänkin haavelistalla. Peukut pystyssä arvontaan siis! :) Suloista sunnuntaita! :)
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Soda Stream on kyllä yksi parhaita keksintöjä maailmassa! :) En voisi elää ilman!

    VastaaPoista
  4. Varmaan pitäisi juoda enemmän, mutta hanavesi alkaa kyllä tympiä.
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  5. Aika paljon juon vettä.

    Soda Stream kiinnostaisi, kun etenkin kesällä tulee juotua enemmänkin kuplavettä.

    Sitruuna, minttu... eri makuja haluaisin myös kokeilla.

    VastaaPoista
  6. Aiemmin tuli juotua selvästi liian vähän, tällä hetkellä yritän parantaa tilannetta säilyttämällä jääkaapissa vesikannua :)
    Ansku
    kookossmoothie@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Juon tarpeeksi ja makuvissyt menee.

    peholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  8. Juon aivan liian vähän! Asiaa voisi helpottaa, jos olisi jääkaapissa valmiina viileää kuplajuomaan ja sen pullon verran pakottais itsensä juomaan päivässä! :) Sitruunaiset maut on lemppareita, ne raikastavat ja piristävät kiireen keskellä!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Vesi on paras, mutta liian vähän tulee juotua esim. pitkän työpäivän aikana.

    VastaaPoista
  10. Vettä juon päivän mittaan aika paljon .mukaan Soda Steramin arvontaan olisi kyllä kiva tehdä sillä juomia. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Liian vähän tulee kyllä juotua. Soda Stream ois kyllä kiva!
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  12. Vettä juon aivan liian vähän. Soda Streamilla saisi vähän vaihtelua ja vettäkin varmasti menisi enemmän. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. En juo tarpeeksi. Tykkään sitruunan ja limen mausta. Soda Stream vois innostaa juomaan enemmän. Mukana.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  14. Perus-vichy on parasta! :)

    Jenna
    jeccunen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Makuvedet on parhautta, mutta niiden kantaminen kaupasta on älytön taakka, joten en juo tarpeeksi.

    naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  16. Vesi on kyllä NIIIIIN hyvää ja maistuu kans täällä sen kahden litran verran päivässä! Mutta välillä tarvitaan niitä kuplia tuomaan ”makua”.
    Mukana arvonnassa!!

    VastaaPoista
  17. Enpä oo vielä koskaan testannut Soda Streamia. Tavallinen vesi on parasta mutta vaihtelua tuo esim vadelmanmakuinen vesi.
    Sarianna.saari95@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Juon vettä ihan liian vähän, joten tuollainen Soda Stream voisi olla päivieni pelastus!

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. kahvia tulee lipitettyä liikaa,tuo laite olis hyvä juttu. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Juon joskus hyvin vettä mutta enemmänkin pitäisi juoda.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Itsellä ainakin on ihan liikaa petrattavaa veden juonnin suhteen :D Erityisesti ihan vain tavallisen veden juominen tuntuu jäävän liian vähälle. Kuplavedet on kyllä olleet oma pelastukseni, ne tuntuvat maistuvan paljon paremmin vaikkei niissä mitään erityisempää makua olisikaan :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  22. Töissä tulee juotua päivän aikana vettä mutta kotona tuo jostakin syystä hieman unohtuu...
    kayperemmalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Olisipa kiva kun soda stream olisi muistuttamassa veden juonnista :)
    Sitruunan makuinen vesi on hyvää
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  24. Juon aivan liian vähän, usein menee useampi päivä juomatta muuta kuin teetä tai maitoa ruuan kanssa. Mehua ja limua kyllä joisin, mutta se vesi... Ei vaan uppoa. Mutta nyt arvonnassa mukana, jospa tuolla vekottimella minäkin oppisin juomaan vettä :)
    annu.liina78@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ihan liian vähän tulee juotua,kun ei vaan aina muista jollei ole jano.Ihan parasta juotavaa on ihan tavallinen vichy :) niinuska09@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Voi, syyllistyn kanssa tuohon ihan liian vähän veden juomiseen. Yritystä aina on, mutta jää muutamaan päivään. Kaipaan veteeni happoja, joten tämä olisi oiva laite, ja todellakin vähentäisi tuota muovijätettä, mikä on loistava asia. :)
    kinnuei@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kuplavettä tulee juotua päivittäin. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Raikas vesi ja sitruuna vichy on mun lempparit. Mukana arvonnassa, tiina.kettunen@pp4.inet.fi

    VastaaPoista
  29. Yritän juoda riittävästi vettä, mutta välillä sitten unohtuu...
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Oih...tämä olisi niin hyvä meidän koko perheelle lisäämään vedenjuontiamme kuplien muodossa.

    VastaaPoista
  31. kyllä kelpais! :-) vettä tulee juotua suht riittävästi, mutta välillä kuplavesi vaan maistuisin paremmin. ansode(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Uskon juovani useimpina päivinä tarpeeksi, mutta olisi kyllä mukava saada vaihtelua tavalliseen veteen. Meidän perheessä kuluu myös paljon vichya ja olisikin mahtavaa jos voisi vähentää muovin määrää.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Enemmän pitäisi varmasti opetella juomaan, että olisi virkeämpi olo... Raikkaan marjaisia juomia tykkäisin juoda! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kahvia ja vettä juon eniten. Mutta raikas kivennäisvesikin kelpaisi :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  35. En juo tarpeeksi, sitä pitää nyt alkaa parantaa, jos voitan niin omaan käyttöön tulee laite aivan paraatipaikalle keittiöön. Vettä juon tai mangovichyä.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  36. Pidän aina vesipullon lähellä, joten päivässä tulee juotua noin kolme litraa vettä.
    Mukaan arvontaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Tulee juotua liian vähän! Suosikkejani ovat vesi meloninpaloilla tai kiiveillä. pija@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Tykkään sitrusmaulla terästetystä juotavasta :-)
    jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Pitäisi juoda enemmän varsinkin nyt kun imetän mutta unohdan :D

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Soda stream on ollut haavelistalla ikuisuuden! Raikkaista hedelmäisistä ja marjaisista juomista pidän eniten:)

    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
  41. Tämä on ollut teinin hankintalistalla pitkään! Äidille sitruunavichyä ja teini kokeilisi useita makuja :). Tulisi varmaan juotua enemmän!

    Maarit.vaheri@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Juon vettä varmaan pari litraa päivässä! Työpäivän aikana tulee helposti otettua vesihuikka aina silloin tällöin. Tykkään paljon raikkaista makuvesistä.

    VastaaPoista
  43. Lumisateiset terveiset Kuusamosta! ..en todellakaa;juo tarpeeksi..kesähelteillä tuli juotua automaattisesti, mutta heti kun viileni, juomapullon tyhjennyskin unohtui :(
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  44. En usko, että juon tarpeeksi. Rakastan kaikkia hiilihapollisia juomia ja vichy on suosikkia :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Enemmän pitäisi juoda :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Juon päivittäin noin pari litraa vettä. Kesällä muistaa paremmin.
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  48. Yritän juoda 2 litraa päivässä. Juon kivennäisvesiä paljon, rasittavaa vaan kantaa kaupasta pullo tolkulla 😅 Kuplivaa viikkoa! 🤩
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Kuplavettä tulee juotua enemmän ja useammin, kuin tavan vettä 🙂
    kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Vettä sellaisenaan juon aivan liian vähän, tykkään kulpavedestä enemmän. Parasta sellaisenaan ja ripaus sitruunanmehua :)

    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Juon 2-3 litraa vettä päivässä, juomapullosta. Paras maku kuplavedessä on omppu!

    saana.raisanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Liian vähän tulee juotua vettä. Sitruunaa olen puristanut hanaveden joukkoon tai ostanut sitruunavichyä. Tällä saisi hyviä juomia kotitekoisilla mehuilla maustaen. Ihana arvonta!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Yritän kyllä juoda, mutta täytyy myöntää, että välillä pelkkä vesi tökkii..:))
    Mukana arvonnassa.
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Oon aina halunnut testata SodaStreamia, joten nythän voisi olla hyvä tilaisuus, siis sikäli mikäli voitan. Juon paljon päivittäin - vettä siis - tosin en ole mitannut tarkalleen paljonko. Mutta se muovijätteen määrä ja kantaminen, jonka ensin kannan kotiin ja sitten taas uudestaan kauppaan, se säästyisi SodaStreamin myötä. Terkuin, Elsa
    elsass@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Vissy vettä juon, todella vähän hanavettä.
    niinaarvonnat2@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Kylmä kupliva vesi on kaikkein paras janon sammuttaja =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Tulee kyllä juotua vettä, mutta epätasaisesti. Tuo tulisi varmasti käyttöön, veisin sen työpaikalle, jotta tulisi siellä enemmän juotua vettä. Mukavaa lokakuuta. :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Vesi vanha voitehista.
    Vesipullo kulkee mukana päivittäin. Kesällä tulee juotua myös sitruuna vichyä.
    Kuplavettä en ole koskaan maistanut. Olis varmaan hyvää.. :)

    VastaaPoista
  59. Päivän juomiset koostuu enimmäkseen teenjuonnista.Nyt olen kuitenkin ruvennut panostamaan veden juomiseen joten kyseinen laite tulisi tarpeeseen.
    kayttaja567@suomi24.fi

    VastaaPoista
  60. Sitruunavettä tulee juotua paljon. Sodastream olisi mahtava laite!

    tuulaylinen.2@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Sitruunavettä menee �� - Emmi Koljonen

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!