sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pinterestin ikävä puoli





Vielä en ole yhtään joulumoodissa, tai sen verran että Pinterestissä olen käynyt ideoita kurkkimassa. Sielläpä olen useaan otteeseen törmännyt tähän minun viime vuonna ottamaani kuvaan. Se onkin yksi pinnatuimmista kuvistani. Harmikseni huomasin, että kuvaa on käytetty väärin. Monesta pinnauksesta on kuvan alkuperä hävinnyt. Täytyy kyllä myöntää, ettei tunnu ihan kivalta vaikka tiedän tätä tapahtuvan todella paljon. Itse käytän lainakuvia blogissani, mutta pidän erittäin tärkeänä löytää aina kuvan alkuperäinen lähde ja linkittää kuva sinne. Enkä tiedä toiminko minäkään täysin oikein, mutta yritän todellakin parhaani. Uskon kyllä, että monet toimivat ihan tietämättömyyttään väärin ja tähän on vain totuttava.

Mukavaa sunnuntaita!

- Minna -




6 kommenttia:

  1. Ihan totta , enpä ole edes asiaa ajatellut. Mutta voin kuvitella, jos oma kuva tulisi vastaan jonkun toisen "omimana", ettei tunne olisi kovinkaan kiva. Itse olen niin tuore Pinterestin käyttäjä, että mulla voisi ihan tietämättömyyttä ja vahingossa käydäkin juuri noin. Pitääkin olla tarkkana näiden asioiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti suurella osalla käy vahinko ihan tietämättään. Tiedän että itse otan juuri tämän riskin, kun nettiin juttujani jaan ja sen kanssa on vaan opeteltava elämään. Harmittaa silti.

      Poista
  2. Niin totta ja olisikin parasta linkittää kuvat blogipostauksen kautta Pinterestiin, jotta kuva avautuisi aina alkuperäiselle lähteelleen. Tai vesileima kuvaan. Olen monta kertaa saanut kuvasi eteen, kiva tietää, että se on sinulta, upea tyyli ja kaunis idea! Tunnelmallista marraskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinnaan kaikki kuvani blogin kautta, mutta linkki tuntuu häviävän ajan kanssa ja toisten pinnausten myötä. Vesileima pelastaisi asiaa kyllä. Kuva tosiaan pyörii Pinterestissä vähän joka puolella ja epätoivoisesti olen yrittänyt lisäillä alkuperää :D Kiitos, itsekkin hurjasti tuosta kuvasta tykkään, yksinkertainen on kaunista.

      Oikein tunnelmallista marraskuuta myös sinulle!

      Poista
  3. Piti käyvä ihan kattoon mihin minun pinnaama ko.kuva mennee....
    Mennee onneksi sinun blogiin ko painaa Käy-kohtaa :)
    Ja blogiki lukee ko klikkaa kuvaa :)
    Ei kyllä hajuakkaan keneltä pinnasin kauniin kuvasi mutta onneksi on oikia kuvan omistajan osote mulla ko klikkaa kuvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua <3 Eiköhän suurimmalla osalla meni ihan oikein, mutta kyllä joukkoon mahtuu niitä vääriäkin :(

      Poista

Kiitos kommentistasi!