maanantai 29. syyskuuta 2014

Piilotetut nurkat, osa 2







Jospa jatkan näillä blogissa piilotetuilla paikoilla. Muru aikoinaan rakensi legokylän yläkerran aulamme koloon. Tuo kolo oli ihan täydellinen paikka junaradalle ja kylälle, siellä se ei ollut kenenkään tiellä ja leikit sai jäädä kesken. Eipä tuolla kylällä ole aikoihin leikitty, mutta en millään malta sitä purkaa. Nyt sitä hieman karsin ja karmet pölyt pyyhin. Matto tuohon tilaan pitäsi hankkia, viime viikolla vanhan varastoon viskasin. Juuri tänään Murun kanssa juttelin ja Saksan maalla kaikki hyvin. Opettelua toki uuteen arkeen, mutta tyytyväinen hän on oloonsa siellä. Toivottavasti pääsen pian hänta sinne moikkaamaan, ikävä meinaa minulle aina välillä iskeä. 


Maanantai terkuin

- Minna -


Huomenna arvonta kello 12.00, joten vielä ehtii, tästä


9 kommenttia:

  1. Mun ystävillä oli aikaisemmassa asunnossa ihan samanlainen ratkaisu. Kaunis tuokin nurkka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ratkaisu toimi meillä todella hyvin, niin ihanaa kun sai leikit olla levällään. Karsiminen tapahtui täälläkin :)

      Poista
  2. Aivan turhaan piilottelet. Teidän koti vaikuttaa niin upealta ja mikä tuon parempi paikka leikkiä legoilla!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa, että ihana kun oot nuo jättänyt muistoksi.

      Poista
    2. Täällä oli viikko sitten vielä kirjat pinossa, joten aikamoinen karsimenen on tapahtunut tässäkin kohtaa. Joten juu nyt kehtaa ;)
      Muistoja on ihana säilyttää ja kun tulee niitä pikkasia kylään, he säntäävät ensimmäisenä tänne leikkimään.

      Poista
  3. Samaa mieltä, älä piilottele näitä upeita nurkkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en piilottele, ehkä aiemmin ei kuitenkaan ole ollut esittely kelpoinen. Kahden viikon raivausurakan jälkeen nurkatkin kunnossa :D

      Poista
  4. Aivan ihana legonurkkaus ja voi että teidän koti on niin kaunis ja jokaikinen nurkka!!

    Kiva kuulla Murun kuulumisia ja ihanaa, että kaikki on hyvin :)). Toivottavasti hän saa upeita kokemuksia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa legonurkassa on niin paljon muistoja. Ehkä nyt alkaa nurkat olemaan kunnossa, mutta todellakaan niin ei ole ollut ;) Kahden viikon urakan jälkeen, alkaa tuntumaan että nyt on koti kunnossa.

      Kaikki hyvin Murulla <3muutama reissukin jo takana, varmasti niin upeita kokemuksia saa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!