maanantai 1. syyskuuta 2014

Muru matkaan




Niin ne vuodet vierii, enkä voinut mitenkään kuvitella, että ainokaiseni vielä moneen vuoteen kodistaan lähtisi. Upean tilaisuuden tullen täytyy siihen tarttua ja niin Muru rohkeasti tarttuikin. Eilen oli se päivä, kun hänet vuoden kestävään matkaan Saksaan saattelin. Ihanaa vuotta Muru, olet minulle todella rakas.

Olemme olleet todella tiivis pari, joten muutos on suuri. Luopuminen on haikeaa, mutta sen aika oli nyt. Arki on erinlainen, minä tyhjässä kodissa, Muru maailmalla upeita kokemuksia hankkimassa. Onneksi Saksaan on vain 2,5 tunnin lento, joten ison ikävän tullessa hyppään koneeseen ja lähden häntä moikkaamaan. Nyt totuttelen uuteen arkeen, arkeen yksin. Onhan tämä myös mahdollisuus meille kummallekin, mahdollisuus johonkin uuteen. Tietäen, ettei välillemme muodostunutta tunnesidettä, voi mikään rikkoa.


- Minna -


13 kommenttia:

  1. Totuttelemista siinä varmasti on - ja sinulla vaikeampaa kuin Murulla, jolla koko ajan tulee vastaan uutta ja jännittävää. Tsemppiä - minä niin tiedän♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totutteleminen tosiaan, elämään ilman pyykkivuoria, ruoka-aikoja ja toista lähellä. Minulla on takuulla vaikeampaa, mutta eiköhän tämä mene nopeasti ohi. Elämä on tullut meillä tähän vaiheeseen ja se kasvattaa meitä kumpaakin. Kiitos tsemppauksesta, kyllä tämä tästä :)

      Poista
  2. Onneksi on Facebookit ja Whats Upit ym. Kun meidän neiti maailmalle lähti en kehdannut kaksi kertaa päivässä soitella niin kävin aina "vakoilemassa", että onko neiti ollut linjoilla niin tiesin, että on hengissä kun näin koska oli viimeksi kirjautunut linjoille . :) :)) Rakkaat ja paljon rakastetut lapset joutuvat usein lähtemään vähän pidemmälle itsenäistymään.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nykyään on monta upeaa keinoa pysyä matkassa mukana :) Tämä oli varmasti meille juuri oikea aika ja tapa irtautua toisistamme :D

      Poista
  3. Awww, mulla meni ihan kylmät väreet <3 <3 Sinne hän meni! En voi kuvitella miltä sinusta tuntuu <3 <3 Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne meni, nyt oli tämän aika. Nyt tuntuu haikealta, mutta kaikella on tarkoitus ja niin myös tällä. Kasvun paikka meille kummallekin <3 Kiitos <3<3

      Poista
  4. Tsemppiä uuteen elämäntilanteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnuElina, kyllä se tästä sutjaantuu, outoa on juuri nyt :)

      Poista
  5. Rohkea poika ja rohkea äiti, kun päästää. Oikein antoisaa ja avartavaa vuotta teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muru on rohkea ja äidin siinä vähän samassa on oltava. tuttu perhe niin se helpottaa äidinkin oloa. Kiitos varmasti kummallekin tiedossa erinlainen vuosi.

      Poista
  6. Haleja teille molemmille, ihanaisille <3

    VastaaPoista
  7. Niin ne lapset lähtevät maailmalle. Haikeaa, mutta ihanaa. Emmehän kuitenkaan halua lastemme ikuisesti roikkuvan helmoissamme. Samoja tuntemuksia tulee vielä joskus itsellekin, vaikka meidän tyttäret ovat kumpikin jo kauan olleet omillaan. Ja sitten kun tulevat ne lastenlapset.......enpä uskonut itsestäni sellaisia mummitunteita löytyvän <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!