torstai 7. marraskuuta 2019

Marraskuun aamuna





Terveiset keittiönpöydän ääreltä, sillä siihen tänäkin aamuna aamukahvilta jämähdän. Olen onnekas, sillä saan tehdä työtäni melkeinpä missä vaan ja tänään se paikka on oman kodin keittiö. Virtaa täynnä tartun tehtäviini, liekö syynä uusi treeniohjelma ja ruokavalio, minkä maanantai aamuna aloitin. Yleensä kun marraskuussa mieli on maassa, vaan eipä ole nyt. 

Selailinkin aiempien vuosien postauksia ja kylläpä alkoi naurattaa, minkälaista toistoa vuodesta toiseen, sillä melkeinpä samoin sanoin olen joka marraskuu postauksia tehnyt. Ilokseni huomasin, että jo toista kertaa elän marraskuuta ilman pimeyden tuomaa ahdistusta. Olen siis selättänyt vuosia jatkuneen marraskuun masennuksen ja se keino minulle on kuntoilu ja terveellinen ruoka. Toki vietän paljon aikaa sohvan pohjalla filttiin kääriytyneena, mutta makoilun merkitys on aivan toinen.


Iloista ja energistä marraskuista torstai päivää kaikille!!!

- Minna -

Aiempien vuosien marraskuun fiilikset:  201820172016,2014. Ehkä en enää ensi vuonna kirjoita mitään marraskuun tunnelmista, sillä te lukijat olette varmaan jo tylsyyteen asti niistä lukeneet. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!