keskiviikko 6. elokuuta 2014

Muutosten aika











Niin leijuin viikonlopun tapahtumista, mutta palauduin vauhdilla maanpinnalle. Maanantaina selvisi, että Muru lähtee maailmalle. Sai upea tilaisuuden viettää vuoden Saksassa aupairina. Tämän kuun lopussa meidän arkeen on tulossa iso muutos. Napanuora katkeaa ja alamme elämään enemmän erillään. Mikä upea tilaisuus Murulle, mutta mitäs minä nyt keksin? Nyt voisi olla minunkin aika avata ovi uusille tuulille. Kenties aika odotella prinssiä ovelleni kolkuttamaan, aika uskaltaa antaa mennä ja aikaa itselleni.

- Minna -





16 kommenttia:

  1. Ihania uusia tuulia ja mikä tilaisuus Murulle.
    Onnea ja luottavaista mieltä.

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta ja vielä tuttuun perheeseen. Kyllä täytyy myöntää, että äitiä jännittää ja on vähän haikukin. Kaikki on tapahtunut niin äkkiä. Ihana vuosi Murulle tiedossa.

      Poista
  2. Valtavan upea tilaisuus jälkikasvullesi! Niin ei käy ihan jokaiselle! Tulet huomaamaan miten vapauttavalta sinusta itsestäsikin tulee tuntumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella upea tilaisuus. Varmasti helpottaa, kun hieman aikaa on kulunut ja tuleehan Muru takaisin, toivottavasti.

      Poista
  3. Isoja muutoksia teille tulossa. Vähän haikeaa, mutta ihana on huomata, että lapset pärjäävät. Itku oli silmässä minullakin aikoinaan kun oma 18-vuotias lähti ihan yksin Lontooseen au-pairiksi. Ei ollut kännyköitä eikä tietokoneita, joilla olisi voinut yhteyksiä pitää, mutta hyvin tyttö pärjäsi,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja todellakin vähän haikea olo. Kyllä nuoret pärjää ja nykyään on niin helppo pitää yhteyttä, eikä Sakasaan ole pitkä matka :)

      Poista
  4. Vau, mikä tilaisuus, molemmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ehkä jonkun ajan päästä osaan minäkin nauttia :)

      Poista
  5. Hienoa, etenkin murulle :) tsemppiä molemmille!

    VastaaPoista
  6. Hieno tilaisuus Murulle - ja iso muutos sekä hänelle että sinulle. Tsemppiä sinulle - anna vain uusien tuulien puhaltaa - niitä täytyy täälläkin haistella, kun toinenkin eli se viimeinen lapsista muuttaa omilleen. Haikeaa, onnellista - ja jännittävääkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hieno tilaisuus, mutta kyllä arki muuttuu. Annan tuulien viedä, enkä hakottele vastaan. Haikeaa on lapsista luopua, mutta näinhän on tarkoittu. Tsemppiä sinnekin :)

      Poista
  7. Olen niin onnellinen Murun puolesta että saa tällaisen upean mahdollisuuden. Ja niinkun olemme useasti puhuneet siitä kuinka paljon se mun pikkukultaa kasvatti, aikuistutti pelkkä kahden kuukauden erossa olo. Ja lupaan, osaat ja opit nauttiman arjesta yksinkin. Ja joo, tiedä häntä, vaikka sille prinssille saapuu ratsullaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olen ja tiedän että niin mahtava opettavainen ja kasvattava vuosi on hänellä edessä. Varmasti opin nauttimaan, kunhan aikaa hieman kuluu. Vähän väliä ikkunassa kuikuilen prinssiä ja hänen ratsuaan ;)

      Poista
  8. Oih mikä ihana uutinen!! Aivan parhautta. Itse lähdin heti lukion jälkeen aupairiksi ja sille tielle jäin muutamaksi vuodeksi. Parasta aikaa elämässäni ja niin monta hyvää ystävää vieläkin niiltä ajoilta ja aivan mielettömiä muistoja! Olen niin iloinen Murusi puolesta!!

    Voin uskoa, että sinulle vaikeaa..mutta tekee varmasti molemmille hyvää! Ja onneksi on nykyään Skypet ja tietokoneet ja muut. Silloin kuin minä olin aupairina niin oli vain käsinkirjoitetut kirjeet ;))! Hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parhautta, itsekkin aupair vuoden viettäneenä tiedän miten upeaa aikaa :D

      Kyllä tähän tottuttelu tosiaan taitaa viedä oman aikansa. En ole koskaan asunut yksin, joten jännää on minullekin tiedossa. Onneksi tosiaan on skype ja muut, helpottaa ikävää!

      Poista

Kiitos kommentistasi!