maanantai 8. kesäkuuta 2015

Uuden kynnyksellä





Päässä pyörii kaikenlaista, olen aivan uuden edessä. Tällä viikolla olen menossa tekemään opintosuunnitelman, joten asiat etenevät askel askeleelta. Tuntematon pelottaa, mihin olenkaan itseni pistämässä. Tosin nyt olen kuunnellut vain itseäni ja toiminut täysin sen mukaan. En kenenkään odotusten, muiden ehdotusten, enkä todellakaan tee niinkuin kuuluu tehdä. Pala palalta usko itseeni on kasvanut, luottamus omiin valintoihin, omiin tekoihin.  Epävarmasta ihmisestä on kasvanut varmempi. Kaikki työ minkä olen sen eteen tehnyt, alkaa nyt tuottamaan hedelmää. Vihdoin uskon, olen hyvä juuri sellaisena kuin olen, omana itsenäni. Kovan kuoreni olen laittanut naulakkoon roikkumaan, lopullisesti.  



- Minna -









lauantai 6. kesäkuuta 2015

Ilmaista iloa





 Kauppareissun päätteeksi pysähdyin puistoon poimimaan rikkaruohoja maljakkoon. Yllättävää, sillä niitä vastaan todella kovasti taistelen pihallani. Tai ehkä niidenkin pitäisi antaa puhjeta kukkaan, nekin voivat olla vaikka kuinka upeita, kun niille vain antaa mahdollisuuden.

Positiivinen ajattelija on peräänantamaton, lujatahtoinen ja totinen realisti. Hän näkee kaikki ongelmat selkeästi - mitä ei negatiivisista ajattelijoista aina voi sanoa. Mutta hän näkee muutakin kuin ongelman: hän yrittää nähdä noihin ongelmiin ratkaisut.

-Norman Vincent Peale- 

Mukavaa lauantaita!

- Minna -




maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kaikkea kivaa




Voihan ihana viikonloppu! Se menikin iloisissa merkeissä, oli ylioppilasjuhlaa ja upeita ystäviä. Nyt tuntuu että kesä on alkanut ja taianomaiset valoisat kesäyöt ovat vihdoin täällä.  Ylioppilasjuhliin laitoin päälleni äitini virkkaaman hameen. Niin siitä tykkään, tosin pitkiä askelia ei tämän hameen kanssa oteta, mutta pienin askelin sipsuttelen eteenpäin, onneksi ei ole kiire mihinkään.

Mukavaa uutta viikkoa!

- Minna -