keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Ne tärkeimmät juuri nyt






  • Naistenpäivän kukat piristävät edelleen, eikä niitä tällä kertaa tarvinnut edes itse ostaa. 
  • Kiukuttelu vaihtunut riemuun, kun tuloksia alkaa pikkuhiljaa näkymään. (epätoivo)
  • Ruokavalion myötä, olen alkanut ymmärtämään raaka-aineiden ja aterioiden merkityksen. 
  • Ikean reissulta kotiutui meille kirkkaita värejä, katsotaan löytääkö ne paikkansa vai joutuvatko kirpputorille saman tien. (kyllä mm. kirkkaan keltaista)
  • Lintujen joka aamuinen iloinen viserrys, täällä on kevättä rinnassa ja pilke silmäkulmassa. 
  • Itsestä huolehtiminen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeys.
  • Palikat loksahtelevat hiljalleen paikoilleen, luottamus, itsensä arvostaminen ja ymmärtäminen vahvistuvat päivä päivältä. Olla rehellinen itselle ja hyväksyä kaikki piirteet onkin se vaiken pala.


Toiveikkaana kohti kevättä!

- Minna -

6 kommenttia:

  1. Hyvä kuulla, että tuloksia alkaa viimein näkyä, se jos mikä antaa lisä pontta asialle! Täälläkin mennään vielä terveellisellä ruokavaliolla ja toivon ja haluankin, että se jää loppuelämän tavaksi, koska niin on hyvä olla nyt.
    Aivan mahtavaa, kun päivät ovat valoisia ja linnut laulelevat jo kevättä :)
    Meillä täällä Tornionjokilaaksossa vielä paljon lunta, mutta silti keväinen mieli.

    Aurinkoisia päiviä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo tunnelin päässä ja todella motivoi jatkamaan.
      Täälläkin vielä lunta, toivotaan että pian pääsen terassille aurinkoa ottamaan

      Aurinkoisia päiviä myös sinne <3

      Poista
  2. Harmittaa niin kun oli tilanne päällä kun piipahdit. Itse kävin tänään Ikeassa ruokatunnilla ja yksi keltainen työpöydän lamppu...., tulit heti mieleen :) Puss <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei voi onnistaa, täytyy sopia tapaaminen tässä lähiaikoina. Aika oikeeseen osuit, kun vaan vielä keksi virityksen miten saan sen paikkaan mihin haluaisin.
      Puss och kram <3

      Poista
  3. Viisaita, hyviä ajatuksia, kaunista viikonloppua ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!