perjantai 5. tammikuuta 2018

Uusia alkuja vai?


rahapuu, asetelmia, kuormalava pöytä, vanha puu



Uusi vuosi on täällä lähtenyt käyntiin kodin suursiivouksella ja asioiden järjestelyllä. Tuli hurja draivi saada kaikki kuntoon ja järjestykseen. Täällä onkin jonkin aikaa eletty jonkinlaisessa kaaoksessa ja asiat ovat menneet rempalleen. Miten ihmeessä tämä perfektionisti on voinut päästää tilanteen käsistään. Minä opin hellittämään, hellitin oikein kunnolla ja menin äärimmäisyydestä toiseen. Kultainen keskitie, kiitos.

Syksyllä sairastelun takia jäi koulun lopputyö tekemättä ja olin jo täysin luovuttanut sen suhteen. Nyt kuitenkin päätin kevään aikana suorittaa keskenjääneen opiskelun. Joten tästä vuodesta taidankin tehdä keskeneräisten asioiden loppuun saattamisen vuoden. Sen jälkeen on varmasti ihan uudella tavalla tilaa uusille aluille. Ja jos olen oikein ahkera, saattaa kaikki olla uudelle valmista jo ennen kesää. 

Erikoistu "täysin mahdottoman" tekijäksi:
sellaisten asioiden, joita "ei voi" tehdä.

-Norman Vincent Peale-

- Minna -


4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!