sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Meillä on käsintehty matto



Sukhi matot

Blogiyhteistyö / Sukhi

Kun aikoinaan maalasin lattiat valkoisiksi, matot saivat kyytiä. Aika ajoin kuitenkin huomaan kaipaavani mattojen tuomaa lämpöä ja kodikkuuta. Kun sain tilaisuuden osallistua yhteistyöhön Sukhimattojen kanssa en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen. Meille saisi kotiutua käsintehty "onnellisuus" matto. 

Mikä tekee tästä matosta onnellisuus maton. Sana Sukhi on nepalia ja tarkoittaa onnellisuutta. Matot valmistetaan juuri sinun tarpeidesi mukaan ja voit räätälöidä oman mattosi. Sukhi matot valmistaa lahjakkaat ammattitaitoiset tekijät ja heille taataan hyvä palkka ja kunnolliset työolosuhteet. Joten näin syntyy myös onnellinen maton tekijä.


Sukhi matot


Vaikeus oli valita monesta ihanasta. Tietysti ensimmäisenä silmäni osui kaikkiin mustavalkoisiin luomuksiin. Päätin kuitenkin poiketa tavanomaisesta ja valitsin yllättäin värikkään tilkkumaton. Se on valmistettu Turkissa 35-60 vuotta vanhoista Kelim-matoista. Niissä käytettään mustia vuohenkarvoja ja palat kudotaan yhteen villalla. Ainutlaatuinen taideteos mikä on tehty huolella ja suurella sydämellä. Se on tullut meille kotiovelle suoraan käsityöläiseltä ja nyt olemme osa ikiaisen perinteen säilyttämistä. 

Nyt maton kauniit sävyt korostuvat meidän valkoista lattiaa vasten. Koska matto on hyvin pehmeä on se välillä sohvalla suojaamassa sen pintaa. Luulenpa että se toimii meillä myös ajoittain pöydällä pöytäliinana, todellinen monitoimi matto. Onneksi tein taivanomaisesta poikkeavan ratkaisun, tykkään ihan hurjasti maton sävyistä. Se tuo meille kivasi vähän väriä, niin ja toivottavasti myös sitä onnellisuutta.


Terkuin

- Minna -



10 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen! Ja tuo tosiaan kivasti väriä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ja tosiaan niin tykkään sen kauniista sävyistä. Ehkä meille alkaa tulemaan pikkuhiljaa väriä.

      Poista
  2. En ole tainnut nähdä yhtään sisustuskuvaa tästä matosta aiemmin, ja se on kyllä todella kaunis "luonnossa" ja oikeassa kotiympäristössä. :) Mainio valinta, kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi rohkenin valita. Tykkään ihan hurjasti matosta <3 Kiitos mukavasta yhteistyöstä!

      Poista
  3. Hyvin sopii teille eikä värit räisky liikaa. Hyvä valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sopivasti tuo väriä muuten niin värittömään huoneeseen. Onneksi rohkenin valita muutakin kuin mustaa tai valkoista.

      Poista
  4. Oi, soppii ihanasti kotiinne! Minulla sama juttu mattojen suhteen, vain pari niitä lattialla, esim. keittiössä ei lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin! Meillä aikaisemmin ainostaan yksi talja ja nyt tämä ihanuus.
      Meilläkään ei keittiössä mattoa ja hyvin on pärjätty. Tosiaan tuohan ne kodikkuutta, ehkä tilanne meillä muuttuu.

      Poista
  5. Tosi kivan näköinen :) Mieki haluan valkoiset lattiat...kaikki matot tulee paremmin esiin valkoista vasten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirteää vaihtelua meille. Olen kyllä niin iloinen että uskalsin aikoinaan maalata lattiat valkoisiksi. Toivottavasti sinullakin jonain päivänä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!