Ensimmäinen blogivuoteni lipuu kohti loppuaan,
on aika koota kohokohdat, vaan niitäpä on paljon.
Kaikki yhtä merkittäviä, tässä vain muutamia mainitakseni.
Bloggauksesta on tullut minulle ja Murulle yhteinen harrastus.
Valokuvaamme molemmat, kännykällä aloitimme,
nyt jo kamera tullut tutuksi, jopa muutama kurssi käyty.
Yllä oleva kuva on Murun ottama Hangosta joulukuussa.
Opettelemme, opimme ja oivallamme.

Kotimme lehdessä,
mielenkiintoinen kokemus ja vielä kannessa oltiin.
Lisäksi kotimme oli Ikean oikea koti- lehdessä kahdella kuvalla.
Ehkä vuoden huipuksi päästään vielä Ylen uutisiin,
Kotona Hangossa sivuston siivellä.
Lisäksi kotimme oli Ikean oikea koti- lehdessä kahdella kuvalla.
Ehkä vuoden huipuksi päästään vielä Ylen uutisiin,
Kotona Hangossa sivuston siivellä.
Koti on hurjasti muuttunut vuoden aikana,
merkittävin muutos on ehdottomasti
laminaattilattian maalaus valkoiseksi.
Se onkin ollut blogini suosituin postaus.
Sitä on käyty lukemassa 4637 kertaa,
toivotaan että ohjeista on ollut apua ja
muutikin uskaltaneet tarttua tuumasta toimeen.
Sitä on käyty lukemassa 4637 kertaa,
toivotaan että ohjeista on ollut apua ja
muutikin uskaltaneet tarttua tuumasta toimeen.
Pergolan uusi sisustus kuormalavoista,
niin iloinen tästä oivalluksesta.
niin iloinen tästä oivalluksesta.
Siellä monet hetket sohvalla vietettiin,
niin uusien kuin vanhojenkin ystävien kanssa.
niin uusien kuin vanhojenkin ystävien kanssa.
Ystävät ja läheiset nousseet arvoon arvaamattomaan.
Olen myös saanut olla ihanissa sisustusprojekteissa,
sisustamisesta onki tullut tärkeä osa elämääni,
blogini, ystävien sekä uskomattomien tapaamisien myötä.
Arvaamattomia ovat joskus tiet ja kohtaamiset.
Arvaamattomia ovat joskus tiet ja kohtaamiset.
Vuoden aikana ole myös ilokseni päässyt mukaan
Indiedays Inspirationiin ja Kotona Hangossa -sivustoihin.
Olen vuoden aikana liittynyt myös Pinterestiin,
Omiakin kuvia kivasti pinnattu, se vasta lämmittää.
Ylläoleva kuva on yksi suosituimmista kuvistani.
Ylläoleva kuva on yksi suosituimmista kuvistani.
Instagram on vastikään tullut tutuksi.
Meidän harmonialla on myös omat Facebook sivut.
Käykää klikkaamassa myös Facebookiin ja Instagramiin,
niin pysytte ajantasalla helposti.
Meidän harmonialla on myös omat Facebook sivut.
Käykää klikkaamassa myös Facebookiin ja Instagramiin,
niin pysytte ajantasalla helposti.
Hu hu kuinka paljon onkaan tapahtunut,
välillä ei meinaa mukana pysyä,
mitä kaikkea uutta blogin myötä onkaan tullut.
välillä ei meinaa mukana pysyä,
mitä kaikkea uutta blogin myötä onkaan tullut.
Kiitos teille lukijat, kävijöitä sivullani kohta 118.000,
en olisi ikinä uskonut vuodessa!
en olisi ikinä uskonut vuodessa!
Te olette antaneet minulle niin paljon,
kommenteilla niin positiivisillä, kuin rakentavillakin.
Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille,
teidän kanssa on ollut ilo tehdä töitä.
Olen iloinen,
että olette jaksaneet olla seurassani/seurassamme, koko vuoden.

Muru
on ollut mahtavaa seurata miten hän on vuodessa kehittynyt,
kasvanut nuoreksi mieheksi, itsenäiseksi ja määrätietoiseksi.
kasvanut nuoreksi mieheksi, itsenäiseksi ja määrätietoiseksi.
Kuinka upea nuori mies minulla onkaan!
Onneksi vielä malttaa viettää aikaa myös äidin kanssa.
Niistä hetkistä olen nauttinut suunnattomasti.
Paljon mahtuu vuoteen, monta muutosta ja hetkeä.
Muuttunut koti, muuttunut minä, uusin tuulin ja uusin silmin.
Ei aina niin helppoa, mutta luottavaisin mielin.
Jokainen hetki on ollut tärkeä, kaikessa oma oppinsa.
Muuttunut koti, muuttunut minä, uusin tuulin ja uusin silmin.
Ei aina niin helppoa, mutta luottavaisin mielin.
Jokainen hetki on ollut tärkeä, kaikessa oma oppinsa.
Luottavaisin mielin vuoteen 2014
- Minna -
Meidän yhteisestä kuvasta, kuuluu kiitos Fridalle, Koti kaupungin laidalla!
Meidän yhteisestä kuvasta, kuuluu kiitos Fridalle, Koti kaupungin laidalla!
Ihana vuosi sinulla on ollut... ja niin ihanaa, että mekin olemme tavanneet <3
VastaaPoistaTunnelmallisia viimeisiä tämän vuoden päivä sinulle ja sylin täydeltä onnenkantamoisia ensi vuodelle.
Kiitos niin on ollut ja todellakin ihanaa mekin olemme tavanneet <3
PoistaMukavia vuoden viimeisiä päivä sinullekin, tehdään ensi vuodesta vielä parempi, niitä onnenkantamoisia kaikille!
Voi mikä vuosi! Onnea hurjasti tästä taipaleesta - ja kiitos, että sitä olen saanut jakaa!
VastaaPoistaOikein hyvää loppuvuotta sinne sinulle ja Murullesi♥
Sano muuta, en olisi ikinä voinut kuvitellakkaan. Ihanaa kun olet ollut mukana ja jaksanut ahkerasti kommentoida, kommenttisi ilahduttavat.
PoistaOikein hyvää loppuvuotta myös sinulle <3
Ihanaa Uutta Vuotta teille! :)
VastaaPoistaKiitos Kristiina, ihanaa Uutta Vuotta myös sinulle <3
PoistaIhanaa, että sulla on ollut onnellinen vuosi <3
VastaaPoistaKiitos Irina, ainakin tässä vaiheessa vuotta haluaa muistaa vain hyvät asiat <3
PoistaWow miten vauhdilla olet blogimaailmassa edennyt! Hurjan paljon kaikenlaista olet ehtinyt tekemään. Kauniita onnen täyteisiä kuvia! Onnellista Uutta Vuotta! Terkuin Riitta by Nuppu Home.
VastaaPoistaPaljon on tosiaan vuoteen mahtunut, uskomattomia juttuja, en kuuna päivänä olisi voinut kuvitella mitään tälläistä. Niin iloinen kaikesta tapahtuneesta. Onnellista Uutta Vuotta myös sinulle Riitta <3
PoistaVoi toivon, että minulla olisi joskus samanlainen suhde omien poikieni kanssa. <3 Toivottavasti vuosi 2014 on vähintään yhtä upea kohdallanne kuin edellinenkin.
VastaaPoistaOlen niin kiitollinen, että olen näin onnekkaassa asemassa ja että meillä on tälläiset välit Murun kanssa. Teini-ikä aluksi pelotti, mutta hyvin tämäkin näyttää menevän. Eiköhän vuodesta 2014 tule onnistunut ja upea <3 oikein hyvää ja onnellista Uutta Vuotta myös sinulle.
VastaaPoista