Eiliset kirppisostokset,
hattu pysyy päässä ja muut
alkaa löytämään paikkansa,
Kamerasta on myös löytynyt,
tälläinen säätö mahdollisuus.
Vähän piti leikkiä ja kuvailla.
Päivä on ollut tuulinen,
viima kävi uidessa,
mutta selvisin.
Sain eilen onepice
haalarin,
onhan se mukava,
mutta täytyy kyllä sanoa, että
onhan se kamalan näköinen,
vai niin kamala, että makee,
enpä nyt kuitenkaan taida laittaa siitä kuvaa.
Jännittää ystävän puolesta,
hän taitaa saada uuden työpaikan.
Pidetään peukkuja!!!
Näitä sydän tauluja on
meille kummasti kertynyt.
Nyt liikkeessä olisi loppuunmyynti,
ihania iiisooooja tauluja
puoleen hintaa.
Haaveilen yhdestä värikkäästä.
Sydämmet herättää aina,
myös ajatuksia.
Haaveilen rakkaasta.
Kuinka ihanaa olisikin käpertyä
toisen kainaloon.
Tosin onhan tässä yksin elämisessäkin
monta monta hyvää puolta,
mm. ettei kukaan nalkuta,
kun inspiraatio
tavaroiden siirtelyyn iskee.
Luulenpa sen myös olevan,
jonkinlainen rakkaan korvike.
Ja onhan minulla ihana RAKAS POIKANI.
mutta niin kuin poikani ja tekin tiedätte,
se kun ei ole sama asia.
Johan täällä nyt sydäntäni vuodatan,
mutta on vaan ollut niin kovin yksinäinen olo.
Huomenna jo varmsti,
ihan toinen olo.
Huomenna jo varmsti,
ihan toinen olo.
Toivotaan, että teillä on ollut ihana,
rakkauden täyttämä päivä!!
rakkauden täyttämä päivä!!
Minulle sinulle haaste blogissani, käy kurkkaamassa. Ihanaa loppuviikoa.
VastaaPoistaoi kiitos, jännää, käyn kurkkaamassa.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua sinullekin!
Kiva ja koskettava postaus, kivoja kuvia. Mukavaa viikonlopun jatkoa toivottelee toinen yksinäinen, joka myös joskus mielellään käpertyisi kainaloon. :)
VastaaPoistakiitos, toinen yksinäinen. Välillä miettii kirjoitteleeko sitä liikaa tänne henkilökohtaisuuksia. Olen päättänyt mitä milloinkin tulee ajatuksia tulkoon tänne, ehkä koskettaa muitakin.
VastaaPoistaJoskus on kiva raottaa oman elämänsä verhoja ja astua pois omalta mukavuusalueelta. Olen joitakin kertoja tehnyt niin omassa blogissani ja mielestäni se vain lisää bloggaajan inhimillisyyttä. :) Kiva kun tunnustit!
VastaaPoistakiitos
VastaaPoista