jatkan hieman hänen kirjoittamastaan aiheesta. Mikä myös minulle on hyvin ajankohtainen.
Pelko ja pelot, kuinka ne helposti valtaavat mielen. Muiden odotukset, olettamiset, vaatimukset, omat harhaluulot kuinka paljon ne ohjaavatkin meitä. Nyt puhun itsestäni, tätä ei liene voi yleistää.
Vaikka uskonkin, että aihe on monelle läheinen.
Olen ollut epävarma, sitä voi olla monen vaikea uskoa, olen ollut hyvä peittämään.
Aivan vääristä asioista olen elämääni hakenut sisältöä. Hyvä työ, menestys, kauniit tavarat.
Mitä luulin niillä saavuttavani, hetkellistä tyydytystä ja kun sille antaa pikkusormen se vie koko käden.
Mikä harhaluulo, että ne toisi onnellisuutta tai tyytyväisyyttä.
Onko pakko aina mennä niin. Onko pakko aina menestyä, onko pakko sitä ja tätä.
Nyt tiedän mitään ei ole pakko. Jos kaikki olisi aiemmin lähtenyt omista todellisesta innostuksesta ja halusta, tilanne olisi varmaan toinen. Niin luulinkin monta vuotta. Mutta kuinka usein tiedämme mitä ne omat haaveet todellisuudessa ovat? Kuinka usein tiedostamattamme teemme niin kuin muut haluaa/odottaa? Teemme asioista väärästä syystä. Kuinka usein lapsuuden ammatti edelleen on taka-alalla ja aina haaveissa. Suuri intohimo, mikä on kenties tukahdutettu. Mikä meitä estää menemästä sitä kohden? Enhän minä voi, tässä iässä, ei minusta ole siihen. Kuinka monta asiaa tuleekaan eteen, meitä estämään.
Olen kuullut viimeisen vuoden aikana, kun hyppäsin pois oravanpyörästä, että eihän noin voi tehdä.
Sinullahan oli hyvä työ, miten nyt pärjäät, miten rahallinen puoli.
Nämä kysymykset aiheuttivat minulle jonkin aikaa, epävarmuutta. Samaistuin heidän mietteisiin. Olenko tosiaan toiminut oikein? Sydämessäni tunsin, että nyt tai ei koskaan.
On minun aikani ajatella itseäni ja löytää todellinen minäni.
Opetella mitä oikein olen, mitä oikein haluan.
Pelko, epävarmuus olivat jonkin aikaa hyvin läsnä. Mietin paljon jos en ole mitään, mitä silloin olen? Onneksi havahduin ja tajusin. Minä olen niin menestynyt, kuin itse haluan, en tarvitse ulkoisia asioita siihen. Kuinka paljon tarvitsinkaan kaikkea aikaisempaa, vain pönkittämään omaa epävarmuuttani.
Miten vapauttavaa on huomata, että voin tehdä ihan mitä vain, siis ihan mitä vaan, kunhan itse arvostan itseäni ja koen olevani onnellinen juuri sellaisena kuin olen. En välitä enää mitä muut ajattelevat, oi kuinka se onkin vapauttavaa. Elämä helpottuu kummasti, oi kuinka ihana oivallus.
Yksi parhaista.
Elämä on avoin vaikka mille, juuri sille mitä minä itse haluan tehdä ja olla.
En ole koskaan aiemmin kokenut mitään vastaavaa. Vielä olen hieman hakusessa itseni kanssa, mutta oikeaan suuntaan olen kovasti menossa ja aika pitkällä tiellä jo olen. Se on se syy miksi täälläkin jaksan usein hehkuttaa sitä kuinka onnellinen olen, hyvin pienistäkin asioista. Olen opetellut arvostamaan kaikkea ympärilläni olevaa, en tarvii mitään uutta, ollakseni onnellinen.
Onnellisuus lähtee minusta itsestäni.
Ennen oli liian kiire pysähtyä ja oivaltaa.
Muutos pelottaa muitakin ympärillä olevia ihmisiä, monen on helpompi vain kadota.
Miksi emme uskalla kohdata muutosta? Miksi se niin pelottaa monia?
Uskon vakaasti siihen, että elämä kantaa, kaikella on tarkoitus ja juuri oikeat asiat, ihmiset, tapahtumat tulevat juuri oikealla hetkellä, oikeassa paikassa. Jos en näin uskoisin, en varmasti olisi uskaltanut hypätä, hypätä tuntemattomaan, ei tietoa mistään.
Olen jo moneen kertaan saanut huomata, mitä ovia avautuu, kun vain uskaltaa,
tekee juuri niin kuin sydän sanoo.
Haluaisin nyt tehdä haasteen,
Pistää muutkin miettimään, hetkeksi haaveilemaan.
Nyt ei haaveilla materiasta, vaan elämästä.
Mitä haaveilet, voisiko se olla mahdollista?
Oletko toteuttanut haaveesi/unelmasi?
Mitkä ovat esteet /pelot unelmasi tiellä?
Elätkö unelmaasi?
Uskallatko tarttua tähän haasteeseen?
Ensimmäisenä haastan, muutkin saa tarttua!
Vuodatusta kerrakseen, nyt vaan tuntui tältä!
- Minna -
