Ulkona niin kaunista, mikä väriloisto,
syksyn upeinta antia.
Innostuin jopa eilen maalaamaan lehtiä, kyllä minä maalaamaan ja
oi kuinka se oli ihanaa, vapauttavaa, rauhoittavaa, selkeyttävää.
Eilinen oli tunnemyrkyä, oivaltamisia, haikeutta, surua, vapautumista.
Ah mikä vapaus, kun avautuu ja pääsee taakastaan.
Miksi pelkäsin avautua,
suojelin itseäni, en halunnut pahoittaa toisen mieltä,
kaikki johtui minusta, minun peloista.
Ystävät ympärillä ymmärtää,
ne todelliset ystävät, eivät tuomitse, kannustavat, eivät yritä manipuloida.
Olen ollut niin vietävissä, omaa heikouttani tietysti, omaa epävarmuutta.
En salli enää, olen kasvanut, avannut silmäni.
Olen päässyt kiinni itseeni,
olen lähempänä sitä mitä olen, olen varmempi, luottavaisempi,
tiedän mitä haluan.
Tiedän mitä minun ei tarvitse kokea, tiedä mitä ansaitsen.
Vielä on matkaa, matka on voiton puolella,
matkalla on paljon aurinkoa, valoa ja ihanuutta.
Luottavaisin mieleni viikonloppuun!
- Minna -
ps. Toivottavasti jaksatte näitä minun höpinöitä,
koska kirjoitan blogia itselleni päiväkirjaksi jaan täällä paljon tunteitani.
