Näytetään tekstit, joissa on tunniste ideoita syksyn pukeutumiseen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ideoita syksyn pukeutumiseen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. syyskuuta 2015

Asusteita syksyyn



Veranda


 Lähdin ostamaan syystakkia, mutta niinkuin yleensä eihän sitä silloin löydy kun oikein etsii. Sen sijaan löytyi isot pyöreät aurinkolasit, niitä olenkin metsästänyt koko kesän. Toivotaan, että syysaurinko paistaa kirkkaasti, jotta saan kulkea uudet lasit nenälläni. Tulipa eteeni toinen pitkään etsimäni ihanuus,  huopahattu. Etsin kyllä jäykkälieristä, mutta tulikin lerppulierinen ja se vaatii kyllä hieman totuttelua. Nahkainen käsikoru, jotta muistasin tärkeän asian päivittäin. No, enpä kai sitä takkia ihan vielä tarvitse. Kyllähän näillä asusteilla vielä jonkun aikaa pärjää,  ainakin ne lämmittävät mieltäni suuresti juuri nyt.

Mukavaa maanantaita

- Minna -



tiistai 14. lokakuuta 2014

Ideoita syksyn pukeutumiseen




Jalkaan mukavat lökäpöksyt, olen niin ihastunut tälläisiin housuihin. Isoa lierihattua olen pitkään etsinyt, toivotaan että täydelliseen sellaiseen vielä törmään. Nahkatakki, paksu villapaita ja iso lämmin kaulahuivi. Näistä kuvista inspiroiduin, katsotaan mitä kaappien kätköistä löytyy, jotta voisin näitä ideoita toteuttaa.

Tiistai terkuin

- Minna -


Kuvat lainattu:

perjantai 29. elokuuta 2014

Inspiraatiota pukeutumiseen




Selailin Pinterestiä etsien ideoita syksyn pukeutumiseen ja kun kerran opin näitä kollaaseja tekemään, niin teinpä sellaisen kuvista, mitkä minua inspiroi. Kerrospukeutuminen, sen taidon kun oppisi tekemään tyylillä. Löysiä hihoja, väljiä paitoja ja isoja pyöreitä aurinkolaseja, oi niin kovasti tykkään.  Nahkaiset pussukat, niitähän ei voi koskaan liikaa. Uudet silmälasit olisi hankittava, sellaiset kaksiteholasit aikuisnäköön. Helpottaisi niin, kun näkisi kunnolla.  Mitä mieltä olette lukijat, kiinnostaako teitä tälläiset kollaasit? Nyt niitä tosin tuli kaksi peräkkäin, mutta jos aina välillä, kun niitä on niin mukava tehdä.


Pirteää perjantaita!

-Minna -

Kuvat lainattu Pinterestistä, tässä linkit kuviin: