torstai 25. heinäkuuta 2013

Ajatuksia bloggailusta


En tiennyt marraskuussa bloggailusta juuri mitään. 
Ystäväni askartelublogia olin lukenut, en muita.
Hetken mielijohteesta sitten aloitin,
minulle oli saavutus, kun onnistuin blogin luomaan,
tumpelo kun koneiden kanssa olen.
Nyt 8 kuukautta blogia kirjoittaneena,
en voi kuin ihmetellä,
mitä kaikkea tämä on tuonut mukanaan.


Sana blogiyhteistyö oli aivan uutta.
Enkä ymmärtänyt kun minulle 
tarjottiin By Lassenin Kubusbowl kulhoa.
Monta viestiä roskiin pistin,
kunnes ymmärsin.
Onneksi ymmärsin,
siinä se kulho eteisessä ilahduttaa.

Suurin riemu tulee siitä,
että olen pystynyt antamaan vinkkejä ja ideoita.
Suosituin tekstini onkin ollut
laminaattilattian maalaus ohje. klik 
Moni on innostunut ja ihmetellyt
voiko sitä oikeasti maalata.
Jakaminen se kai bloggauksen 
yksi tärkeimpiä puolia on.



Sitten kotiani pyydettiin lehteen,
juttu ilmestyy tämän kuun lopussa.

Yksi ehdottomasti parhaimpia asioita on kuitenkin,
uusien ihanien ystävien löytäminen.
Sitä en voinut kuvitellakaan,
että voi saada niin 
läheisiä hyviä ystäviä
blogin kautta.


Itselleni ajattelin blogia 
päiväkirjaksi kirjoittaa,
nyt blogiani pyydetään blogiyhteisöön,
kyllähän se mieltä piristää ja 
jotain taidan tehdä oikein.
Kuvaan, mitä en ollut koskaan ennen tehnyt.
Kirjoitan mitä milloinkin mieleen tulee ja
siitä tykätään.
Sydän pakahtuu onnesta!!!

Nyt kysyisinkin mielipidettä,
mitä mieltä olette blogiyhteisöistä,
oletteko bloggaajat olleet tyytyväisiä?
En halua, että minua rajoitetaan,
tämän täytyy olla vapaata ja kivaa.


Tässä ruokapöydän ääressä bloggailen,
Olen yllättynyt kuinka
uskallan jakaa omia 
ajatuksia ja tuntemuksia,
toivon että ne herättävät
mielipiteitä, ajatuksia ja ideoita.

Mitähän tämä Neiti Harmoniaa nyt tekisi?
(Neiti tulee siitä, kun eronnutkaan nainen ei saa
sitä titteliä takaisin, niin ainakin täällä voin olla Neiti)
Sitäkin olen miettinyt,
pitäisikö olla mukana omilla kasvoilla ja nimellä.
Antaisiko se teille lukijoille enemmän?

Monta ajatusta ja kysymystä,
olisin iloinen mielipiteistänne!

- Neiti Harmoniaa -

18 kommenttia:

  1. Onnea toivottelen <3
    Blogiyhteistyö-kysymykseen en osaa ottaa kantaa :)

    Tuo omat kasvot ja nimi on todella vaikea juttu, varmasti monelle. Onhan se kiva tietää vähän että kuka siellä kirjoittelee koska ihmiset tykkäävät samaistua kirjoittajaan. Loppupeleissä se on kuitenkin sinusta itsestäsi kiinni, kyllä hyvää ja kivaa blogia luetaan vaikka takana on nimimerkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi. Ehkä suurin syy miksi nimimerkillä on, ettei netissä olisi omalla nimellä niin paljon tietoja. Se rajoittaa, ei ehkä muu. Tätä täytyy miettiä, ehkä sitä rohkaistuu kuitenkin :) Kiitos mielipiteestäsi.

      Poista
  2. Itse olen ollut tyytyväinen yhteisössä bloggaamiseen enkä koe oloani rajoitetuksi :) Toki se on aina kiinni yhteisöstä ja sen säännöistä. :)

    Mitä tulee oman nimen ja kasvojen kanssa bloggaamiseen niin se on päätettävä itse. Minä olen kasvoni näyttänyt ja omalla etunimelläni bloggailen, mutta kaikkia henkilötietojani en tietenkään blogissa kerro :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irina kommentistasi. Etunimi
      Ainoastaan voisi olla ok :)

      Poista
  3. Luen kaunista blogiasi, jossa tosiaan on jotain, mitä monessa muussa ei.

    Kasvoillasi ja nimelläsi ei mielestäni ole merkitystä minulle lukijana. Tumma vai vaalea, pitkä tai lyhyt, nuori tai vanha - ei muuta blogissi mihinkään!

    Ehkä olennaisin bloggaamisen asia/ ongelma on, että voin luottaa aitouteesi eikä mielipiteitäsi ja makuasi ole ostettu tai maksettu. Tämä raja kun ylittyy niin monessa blogissa, ettei siitä ole mainintaa. Vaikka siitä olisi mainintakin, niin blogin perusajatus on jo muuttunut. Siitä tulee kaupallinen kanava.

    Jatka persoonallista ja aitoa tapaasi!
    Mukavaa aurinkoista kesäpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi. Juuri se että blogini säilyy minun näköisenä, eikä mikään vaikuta kirjoittamiseeni. Teen kaiken aivan suunnittelematta hetken mielijohteesta. Joskus yllättäin saan jonkun idean, mutta yleensä otan kuvia laitan ne ja teksti tulee sen jälkeen. Jos liityn johonkin, lupaan että aitous säilyy ja blogi pysyy täysin minun näköisenä. Ei kaupallisena kanavana. Kunpa vielä enemmän uskaltaisin olla aito minä, eiköhän se tule ajan mittaan :)

      Mukavaa aurinkoista päivää sinullekin.

      Poista
  4. Kauniita kuvia, ihana kirjoitus, upea mahdollisuus.Ehkä avaisi taas uusia ovia?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin se voisi olla mahdollisuus?:) Pitäisikö sanoa vanomatta paras ;)

      Poista
  5. Blogiyhteistyöstä en osaa sanoa mitään mutta kasvojen näyttäminen ja nimen kertominen ovat ihan jokaisen omia asioita eikä niillä ole mitään merkitystä sille, pidänkö blogista vai en. Enhän itsekään ole kasvojani - paitsi yli 20 vuoden takaisia hääkuvia - näyttänyt. Meillä on erilaisia syitä olla näyttämättä kasvojamme: voi olla henkilökohtaisia syitä - ja voi olla esim. työhön liittyviä syitä - näin itselläni ainakin toistaiseksi on. En ole halunnut työni rajoittavan kirjoittamistani enkä ole halunnut, että työminäni kärsii jutuistani täällä blogistaniassa.
    Onnea sinulle - päätit sitten mitä päätitkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi. Jokaisella omat syymme, ainakin näiden kommenttejen perusteella, ei isoa merkitystä. Hyvä niin :)

      Poista
  6. Komppaan Ladya tuossa edellä, juuri noin itsekin olen tuon henkilöllisyyden julkituomisen tai tuomatta jättämisen ajatellut. Myös Jhn pohti aitoutta ja mielipiteiden "maksamista", aitous ja mainitsemasi hauskuus ovat juuri niitä asioita, joita ei toivoisi kenenkään bloggaajan kadottavan.

    Teet millaisia päätöksiä tahansa, niin varmasti seuraan blogiasi jatkossakin. Kotisi on kaunis katsella ja odotankin ensi viikon lehtijuttua kieli pitkällä :)

    oikein ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija, en todellakaan halua bloigistani kaupallista kanavaa, joten toivon aitouden säilyvän jatkossakin.

      Lehtijuttu tosiaan ilmestyy ensi viikolla, vähän runsaanpana on kotini, mitä yleensä, se oli toimittajan näkemys kesäisestä kodista.

      ihanaa viikonloppua!

      Poista
  7. Hei, itsekin pähkäilen juuri tuon blogiyhteisöjutun parissa kun pyydettiin mukaan. Jos liityn niin oman tyylini pidän, tuskin meitä muuten mukaan pyydettäisikään? :-) Ja mitä tulee omaan nimeen ja kasvoihin niin tee ihan just niin kuin itsestä tuntuu mukavalta. Minä bloggailen omilla kasvoillani ja etunimelläni. Ehkä vuosien saatossa olen rentoutunut hieman sen suhteen mitä ja kuinka paljon itsestäni muuten paljastan, mutta aika paljon on noita "suoja-aitoja" vielä pysyssä :-)

    Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja kommentistasi, omalla tyylillä jatkossakin. Suoja-aitoja on hyvä pitää :) Tämä on vielä niin uutta minulle, että ehkä senkin takia varuillaan, rohkeus varmaan tulee vuosien mittaan :)

      Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  8. Ihana kirjoitus... ajattelen ihan samoin bloggaamisesta; parasta on uusien, ihanien ystävien löytyminen <3
    Sillä, että kirjoitat nimimerkillä ja ilman kasvokuvaa, ei ole mielestäni mitään merkitystä: kaikki, jotka blogiasi lukevat, näkevät kuinka kaunis sinä olet. Se huokuu ihan jokaisesta tekstistä joita tänne päivität...

    Tiedän, että päädyt juuri oikeaan vaihtoehtoon tuon blogiyhteistyön suhteen. Ei sinun tarvitse, kuin kuunnella omaa sisäistä ääntäsi...

    Aurinkoa sinulle, ihana Neiti Harmonia <3

    Terkuin, Friidu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Frida ihanasta kommentista, tuo lämmitti todella sydäntä. Juuri niin kun kuuntelee itseään, tekee oikeat päätökset. Neiti Harmoniaa ainakin muuttuu Minnaksi :)

      Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  9. Minulle aukesi myös ihan uusi maailma bloggailun myötä. Tämä on niin mukaansa tempaavaa! Tunnistan itseni täysin sinun kirjoituksestasi. Minua on myös pyydetty mukaan yhteen blogiyhteisöön ja olen vastannut myöntävästi. Saa nyt nähdä mitä se tuo tullessaan. Hyvää jatkoa mukavalle blogillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä vie mukanaan, ihana uusi harrastus, mihin minulla nykyään on aikaa :) Onneksi olkoon, varamsti teit oikean valinnan, tuo takuulla paljon hyvää tullessaan. Kiitos, samoilla teemoilla mennään jatkossakin :)

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!