tiistai 11. kesäkuuta 2013

Terävä kieli



Niin intoa täynnä tänä aamuna,
hyppäsin Jopon selkään ja 
lähdin kohti kaupunkia.
Aamulla vanhat valkoiset lempi farkut
mahtui päälle.
Melkein leijuin kuin keijukainen
ilosta ja riemusta.


Kamera saatiin fiksattua,
nyt on terävää.
Tervää oli myös ihmisten kielet.
Miten ihmiset kehtaavatkin 
sanoa niin ikävästi keskellä kaunista päivää.




Ensin pahoitin mieleni,
mutta sitten päätin,
en anna puheiden vaikuttaa.
Taisi olla henkilöllä itsellään
pahamieli ja halusi sitä purkaa johonkin.



Pienessä kaupungissa törmää usein, 
että ihmiset tietää toisten asiat paremmin,
En välitä, itse tiedän, 
voin hyvin ja nautin elämästä!
Pohdin asioita, tarviin taukoa,
jotta tulee tilaa uudelle,
mutta sehän on vain hyvästä.
Olen vanhentunut, mutta
olen paljon kauniimpi sisältä kuin ennen.
Se riittää minulle.

Johan tästä tuli vuodatus,
taisi näiden ihmisten sanoilla,
olla taas hyvä vaikutus,
huomaan kuinka olenkin kasvanut...
... sanojen vaikutus ei minua lannista.

Sanotaan tänään kauniita asioita läheisillemme!

- Neiti Harmoniaa -

8 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, rumien sanojen saojilla on itsellään paha olla ja sitä pahaa oloaan halutaan purkaa kanssaihmisiin.
    Oikeia asenne sinulla...älä välitä!!!
    Vaikka tiedän, että on tuo on helpommin sanottu, kuin tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina, kun yhdyit ajatuksiini. En välitä, vähän kirpaisi, mutta meni jo :)

      Poista
  2. Kyllä sitä väkisin mielensä pahoittaa, jos joku tietentahtoen (tai vaikka ajattelemattomuuttaankin) loukkaa. Mutta ei kannata alentua itse samalle tasolle. Riittää tosiaan kun itse tietää, miten asiat ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri näin, en välitä alentua tuolle tasolle, vaikka meinasin ;)

      Poista
  3. Älä anna moisen käytöksen vaikuttaa sinuun. Ja onneksi uskon, ettet niin teekään. On mahtavaa, miten osaat käsitellä elämää ja siinä vastaantulevia asioita. Kunnioitan sitä. Ja asennettasi myös. Se ratkaisee - Aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JuttaEmilia kauniista sanoista, elämä on opettanut kohtaamaan asioita uudella asenteella. Opeteltavaa on vielä, mutta jo paremmalla puolella mennään :)

      Poista
  4. Olen JuttaEmilian kanssa ihan samaa mieletä!!! ITSE tiedät miten asia oikeasti on, ja jos joku, anteeksi nyt vaan tervä kieleni, pienisieluisen ihminen arvostelee ja puuttuu toisen elämään, josta ei oikeasti tiedä mitään, anna mennä toisesta korvasta sisään ja samantien toisesta ulos! Harmittaa puolestasi kun mielesi pahoittui, mutta moisesta ei kannata välittää. Ja hienoa, että pidit kielesi kurissa, etkä alentunut samalle tasolle, se vaatii kanttia :) ( been there done that :))) )

    Olet ihana, lämmin, välittävä ja syvästi ajatteleva rohkea ihminen ja saat olla sittä todella ylpeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia, täytyy kai ottaa kohteliasuutena, että ihmiset uskaltaa minulle tulla sanomaan suoraan. Ehkä he kokevat minut niin vahvana, että kestän sen ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!