sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Potku pepulle!

 

Ei sitä aina osaa selittää näitä elämän mutkia, 
koukeroita ja kohtaamisia.
Miten ihaniin ihmisiin olenkin saanut blogien
kautta tutustua ja kuin tilauksesta
uusi ystäväni antoi minulle
potkun pepulle.
  


Vaikka kuinka yrittää muuta,
välillä iskee epätoivo, menettää uskon itseensä tai
epäilee omia kykyjään tai taitojaan.
Niin tarvitaan ihminen joka sanoo suoraan
ja pistää ojennukseen.



Miksi se on näin?
Mihin häviää se lapsen mielinen into ja toivo?
Miksi ei voi luottaa intuitioon?
Omiin vaistoihin?

Tarvitaan joku joka saa sitten aikaan
vauhtia ja tekemistä.
Luulin jo muuttaneeni ajatusmaailmaa uudeksi,
mutta kyllä se vanha aina pistää vielä esiin.
On se vaan niin sitkeessä.






sattumaa, 
että yhtä äkkiä löytää ystävän
jolla onkin niiin paljon yhteistä ja 
että juuri hän on se joka saa aikaan
suuren aloittamisen???
Niitä uskomattomia sattumia????

If you keep on believing
the dreams that you wish
will come tru 

Haleja

- Neiti Harmoniaa -

10 kommenttia:

  1. Ymmärrän täysin mistä puhut.
    Itsellä on ihan sama tilanne. Olen saavuttamassa jotain sellaista, mistä olen kauan haaveillut, mutta rohkeus kävellä laiturin päähän ja hypätä, puuttuu.

    Onko se tämä ikä vai mikä ihmisestä tekee aina vaan varovaisemman, vai onko se vaan rohkeuden puutetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan kaikki uusi niin pelottavaa, helposti pysyy tutussa ja turvallisessa, eipä ainakaan epäonnistu. Mutta jää myös paljon ihanaa saavuttamatta. Potku sinullekin, niin hyppäät laiturilta ;)

      Poista
  2. Ihana on ystävä, joka tosiaan potkii takamukselle, kun itse ei jaksa. Onnellinen sinä <3

    VastaaPoista
  3. Ihan liikutun kauniista sanoistasi. Tuntuu niin hyvältä että jonkun kannustus voi tehdä toiselle noin hyvää. Thats what Friends are for! Ihanaa aurinko päivää sinulle ystäväiseni ja kiitos lämminhenkisestä tuokiosta. Hali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia itsellesi, olen tänään laittanut oikein hösseliksi, ilman sinua en olsi sitä tehnyt :)

      Poista
  4. mulle ainakin iän ( 30v jälkeen ) myötä tullut rohkeutta lisää, nuorempana olin tosi arka ja ujo.
    ihana kun aikuisenakin löytää uusia kavereita :) monesti se yksi hyvä riittää , kun tietää että hän on tukena hyvässä ja pahassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja miten yllättävästi voi ystävän löytää. Ihania yllätyksiä!

      Poista
  5. Kauniita kuvia!
    Ystäviä voi löytää mistä tahansa, yleensä silloin kun ei sitä osaa edes odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, niinpä yllättävästi, yllättävistä paikoista, mutta mukavaa niin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!